|
Post by kärpäkoira on Mar 27, 2016 16:16:45 GMT 2
// max ja Pippa, hoi! mä itken verta tälle tekstille mutta eiköhän tää tästä lähde sujumaan. x) //
Ivan löi vanhan Toyota-paran oven kiinni, ehkä tarpeettomankin paljon voimaa käyttäen. Hän ei ollut uskoa, että oli tosissaan ajanut Darlingtoniin ostamaan luita. Luita koiralle. Ajomatka ei ehkä ollut mikään maailmoja mullistava, mutta Ivan mieluummin vältteli turhaa ajamista.
Ivan epäili että neiti Wylde, alias tanskandoggi Jaxin omalaatuinen emäntä, oli vähän yksinäinen henkilö. Täti oli tämän tästä pyytämässä jos jonkinlaista toinen toistaan turhempaa palvelusta ja kirottu olkoon Ivanin kyvyttömyys sanoa "ei". Kyseessä oli kuitenkin eronnut ja lapseton naisraukka jolla ei ilmeisesti ollut muita tuttuja tai sukulaisia joita häiriköidä. Niin inhottavalta kuin se kuulostikin, Ivan taipui neiti Wylden tahtoon lähinnä säälistä.
Ja siinä sitä taas oltiin. No, ainakin koira tulisi olemaan tyytyväinen saadessaan juuri oikean merkkisiä luita.
Ivan lukitsi auton ovet. Tuskin kukaan täysijärkinen haluaisi varastaa jo parhaat päivänsä nähnyttä ruosteista romua, mutta koskaan ei voinut olla liian varovainen. Venäläinen juoksutti sormiaan turhautuneena hiustensa läpi. Tietenkään kyseisen eläintarvikeputiikiin välittömässä läheisyydessä ei ollut ainuttakaan vapaata parkkipaikkaa mikä puolestaan lupasi lähes kilometrin kävelymatkaa. Kai tässä tilanteessa saattoi vain olla kiitollinen siitä että sää ei ollut täysin perseestä, vaikka harmahtavat pilvet taivaalla näyttivätkin hiukan huolestuttavilta.
Lähtiessään kävelemään kohti määränpäätään Ivan alkoi kaivaa taskustaan tupakka-askia. Hän tarvitsi käsilleen jotain tekemistä.
|
|
|
Post by max on Mar 27, 2016 20:00:06 GMT 2
// here we go! mukava tulla kotiin kun peli heti odottamassa. ♥ (ja voi apua tämä suomi, mutta eiköhän tää tästä tosiaan) //
Aina välillä Philippa oli valmis kiroamaan oman orastavan (hah) työnarkomaaniutensa alimpaan helvettiin, ja ehkä vielä siitäkin vähän syvemmälle. Ei nainen toki ollut odottanutkaan, että hyväntekeväisyysjärjestön osastopäällikön työ olisi jotenkin helppoa tai edes kohtuullisen työlästä, mutta tämä oli yksi niistä päivistä, kun kaikki töiden ongelmat tuntuivat kasautuvan päälle. Yksi järjestön "vakiasiakkaista" (niinkuin näitä useimmiten kutsuttiin) oli kadonnut aiempana viikonloppuna, eikä tätä oltu vieläkään löydetty. Kyseisen herrasmiehen historian huomioonottaen oli luultavasti vain ajan kysymys, ennenkuin poliisi löytäisi tämän ruumiin jostain ojanpohjalta, eikä Pippa todellakaan ollut koskaan valmis sellaiseen. Tämän lisäksi laskuja tulvi totuttuun tapaan sisään joka tuutista ja varat olivat turhankin tiukalla uuden jokaviikkoisen lounastarjoilun takia. Koko viikko tuntui yhdeltä isolta katastrofilta, eikä töiden unohtaminen tuntunut onnistuvan ollenkaan.
Onneksi sentään lenkit auttoivat edes vähän. Ennen ulos lähtöä Pippa oli vielä pelännyt, ettei edes kunnon juoksulenkki auttaisi, mutta onneksi hän oli ollut väärässä. Hölkätessään katua alas ja toista ylös sotkuinen poninhäntä rytmikkäästi heiluen nainen ei ehtinyt ajatella oikeastaan edes kotiin jäänyttä työpuhelinta, ja stressi alkoi hissukseen valua ulos koko kehosta rytmikkäiden askeleiden myötä.
Joku viisaampi olisi ehkä osannut sanoa, että kahvin kanssa hölkkääminen ei luultavasti ollut paras mahdollinen idea. Sillä hetkellä se ei kuitenkaan tuntunut ollenkaan hölmöltä, ja niinpä Pippa päätyi hölkkäämän Darlingtonin kaduille take away -kahvimuki kädessään. Juominen juostessa tosin oli kieltämättä turhankin hankalaa, ja niinpä kahvi alkoi olla jo viileän puoleista punapään viimein alkaessa tökkiä muovista kantta peukalollaan saadakseen sen auki. Ajoitus olisi tosin voinut olla parempikin, sillä Pipan huomion ollessa kahvikupissa tie kääntyi yhdeksänkymmentä astetta kulman ympäri, ja ehtimättä enää pysähtyä nuori nainen törmäsi päätä pahkaa johonkin.
Auts.
No, ei tämä ollut edes ensimmäinen kerta, kun Pippa oli törmännyt juostessaan lyhtypylvääseen. Tai seinään. Tai roskikseen. Tämä tosin saattoi olla ensimmäinen kerta, kun kyseinen seinä oli lämmin ja hengitti ja tuntui muutenkin valitettavan... inhimilliseltä. Ja tällä hetkellä myös märältä kiitos kahvin, joka oli loikannut pahvimukista suoraan tielle sattuneen miesparan rinnuksille.
Luojan kiitos kahvi ei ainakaan ollut enää ollut kauhean kuumaa.
"Oh, shit, I'm so sorry", Pippa inahti itsekin varsin järkyttyneenä ja otti pari askelta taaksepäin, kun seisoskelu käytännössä tuntemattoman miehen sylissä tuntui vähintäänkin sopimattomalta. Naisen käsi eksyi samantien taskuun etsimään puhdasta nenäliinaa, jolla voisi yrittää edes vähän kuivata kahvitahraa.
"I'm really sorry, are you okay? I didn't see you coming." Joka sinällään oli jo ihme, kyseinen mies kun oli ainakin keskikokoisen vaatekaapin kokoinen.
|
|
|
Post by kärpäkoira on Mar 28, 2016 21:28:51 GMT 2
Ehkä se oli asennekysymys. Oma suhtautuminen voisi tehdä tästäkin päivästä siedettävämmän. Ivanin tämänhetkinen suunnitelma oli kuitenkin vain päästä mahdollisimman nopeasti takaisin kotiin, kunhan nyt vain saisi ensin ostettua ne pirun luut. Ei tämä ollut niin kamalaa, kai se teki hyvää välillä käydä Brickstonin ulkopuolella näkemässä vähän... normaalimpaa elämää. Ivan oli juuri sytyttämässä savukkeensa, mutta aikeet keskeytettiin sen sileän tien jonkun törmätessä häneen. Ja kastellessa hänen paitansa. Ivan sihahti pari kirosanaa äidinkielellään hampaidensa välistä. Sytyttämätön savuke putosi huulilta mutta venäläinen ei vaivautunut nostamaan sitä.
"Yeah, I'm fine..." Ivan mutisi hiukan kiusaantuneena, huomionsa lähinnä märässä paidanetumuksessa. Kahvia? "Wasn't really planning to do the laundry today, though", Hän lisäsi, yrittääkseen paeta tilanteen noloutta. Tämä ei todellakaan ollut hänen päivänsä.
Ivaniin törmännyt nainen taisi kuitenkin olla se, jota tässä enemmän hävetti. Eipä se mikään ihme ollut. Punapään ilmeisesti kaivaessa nenäliinan esille, Ivan väisti hiukan taaksepäin ja nosti kätensä rauhan merkkinä eteensä. "Seriously, it's alright", mies vakuutteli ja pakotti jonkin hymyksi luokiteltavan naamalleen.
|
|
|
Post by max on Mar 29, 2016 0:16:28 GMT 2
No, ainakaan mies ei näyttänyt kovin vihaiselta. Tai itse asiassa ollenkaan. Kai sekin piti laskea jonkinnäköiseksi voitoksi, vaikka tällä hetkellä Pippa oli aika valmis vajoamaan ennemmin maan alle kuin riemuitsemaan siitä, ettei tämä tuntematon korsto vaikuttanut kiukustuneen päälleen saamastaan kahvista. Naisen poskille oli kohonnut nolostunut puna, ja vaikka mies vakuuttelikin olevansa ihan kunnossa, ei se saanut Philipan oloa oikeastaan yhtään paremmaksi. Helvetin helvetti, tämä päivä oli kyllä yksi sotku.
"Gosh, I feel like such an idiot", punapää mutisi, mutta antoi nenäliinansa olla ja sen sijaan pyyhkäisi muutaman poninhännältä karanneen hiustupsun korvansa taakse. Täysin ryttääntynyt kahvikuppi oli jäänyt melkein pakonomaiseen otteeseen naisen käteen, eikä tämä tuntunut edes huomaavan koko asiaa katsellessaan uhrikseen jäänyttä miestä edelleen lähinnä pahoittelevasti.
"Look, I... Sorry, I was just so distracted, can I at least pay for getting your shirt washed?" Kyse oli vain yhdestä paidasta, mutta siitä huolimatta syy oli Pipan, eikä luonto oikein antanut periksi jotta asian olisi voinut vain jättää sikseen. Pesulalaskun maksaminen nyt oli vähintä, mitä tässä tilanteessa saattoi tehdä. "Or, if you want, I mean if you're not in a hurry, I live close by, I could have it washed and dried in half an hour? You could shower too, I mean, coffee doesn't smell nearly as nice on people as it does in a cup." Ehdotus päättyi pieneen, mutta aitoon hymyyn, joskin akuuteimman nolouden väistyessä tieltä naisen katseeseen alkoi jälleen hiipiä tyypillistä määrätietoisuutta. Miesparka tulisi vielä hyväksymään jonkun korvaussuunnitelman, halusi tämä sitä tai ei.
|
|