|
Post by max on Mar 28, 2016 12:15:57 GMT 2
// Jänis ja Cass tänne siis! Sijoittuu tarkemmin määrittelemättömästi menneisyyteen. // Lopettaminen oli kuulostanut teoriassa hyvältä idealta. Ilman huumeita elämä olisi kaikin puolin parempaa, Aaron oli vakuuttanut terapiaistunnolla muutama päivä sitten. Vai oliko siitä jo muutama viikko? Kuukausi? No, eipä sen nyt niin väliä. Oli miten oli, huumeiden käytön lopettaminen tekisi elämästä parempaa, mitä se sitten ikinä tarkoittikaan. Rahaa jäisi enemmän muihin asioihin, vaikka sitten alkoholiin (täytyi sitä miehellä jotain paheita olla) ja esimerkiksi vaatteisiin, joita ei koskaan tuntunut olevan tarpeeksi. Järjestö auttaisi kyllä pahimpien vieroitusoireiden yli ja hankkisi paikan vaikka sairaalan osastolle muutamaksi päiväksi, kokoaikaista valvontaa ja sen sellaista. Aaron oli saanut kaiken kuulostamaan kovin helpolta ja yksinkertaiselta, ja jos totta puhuttiin, Rene oli jo täysin kyllästynyt tuottamaan terapeutilleen pettymyksen toisensa perään. Selvempinä kausinaan mies tiesi tasan tarkkaan olevansa toivoton tapaus, josta tuskin koskaan tulisi enää täysin yhteiskuntakelpoista yksilöä, mutta niin kauan kun jaksoi yrittää auttaa, Rene teki parhaansa ollakseen edes siedettävä autettava. Huumeiden lopettaminen nyt vain ei ollut ihan niin helppoa. Koko jutun oli ollut tarkoitus olla jonkinnäköinen yllätys. Rene oli kuvitellut tietävänsä, mitä tuleman piti; hän oli ehtinyt "lopettaa" jo muutamaan otteeseen vuosien varrella, ja vieroitusoireet olivat turhankin tuttuja. Ei lopettamisen pitäisi olla mikään iso ongelma, kyllä hän siitä selviäisi yksin, ja voisi sitten seuraavalla terapiakerralla ilmoittaa olleensa vaikka muutaman viikon kokonaan kuivilla. No, se olisikin ollut vähän turhan helppoa. Katsellessaan viimeisten pillereiden kellumista vessanpöntössä Rene oli tiennyt katuvansa koko juttua jo ennenkuin ehti edes huuhdella huumeet tiehensä, ja vieroitusoireiden iskiessä kunnolla koko homma tuntui kaatuvan päälle samantien. Ensimmäiset pari päivää mies oli viettänyt kylpyhuoneensa lattialla viinapullo kourassa ja yrittänyt juoda itseään selväksi ennenkuin oli luovuttanut ja ryöminyt naapurinsa ovelle. Se hyvä (tai näkökulmasta riippuen huono) puoli avustustetussa asumisessa oli, että koko rakennus oli täynnä kuntoutettavia päihteiden väärinkäyttäjiä, ja parin pillerin pummaaminen ei ollut tuottanut suuriakaan ongelmia. Lopettamisesta se ei kuitenkaan ollut tehnyt yhtään sen helpompaa, ja pienet satunnaiset annokset olivat vain oikeastaan sotkeneet koko jutun täysin. Päivät olivat kuluneet jonkinlaisessa sumussa alkoholin ja epäsäännöllisten, surkean pienien huumeannosten kanssa. Ulos Rene ei ollut itseään saanut ainakaan viikkoon tai ehkä kahteen, mahdollisesti kolmeen, ja vasta lojuessaan hitaasti täyttyvässä kylpyammeessaan kaikki raajat täristen, puolipukeissa ja pitkäaikaiskäytön jälkeensä jättämät hallusinaatiot silmissä pyörien mies tuli viimein siihen lopputulokseen, ettei kestäisi enää. Suihku oli jäänyt vähän puolivillaiseksi, mutta ainakin suurin osa vanhasta oksennuksesta ja kylmästä hiestä oli huuhtoutunut viemäriin. Märät vaatteet olivat jääneet yhtenä myttynä ammeen pohjalle Renen raahautuessa kiskomaan vapisevin käsin päälleen jotain edes kohtalaisen puhdasta. Vanhat farkut ja kulahtanut musta huppari kelpasivat ihan hyvin, takkia mies ei edes omistanut ja avaimetkin jäivät sisälle tämän hoippuessa ulos. Puhelimen näppäimet tanssivat silmissä, ja kolmen väärän numeron jälkeen Rene oli valmis heittämään puhelimen seinään. Pelkkä ajatuskin huumeista, ja vielä kunnon annoksesta, riitti kuitenkin pitämään vekottimen yhtenä kappaleena, ja lopulta Rene onnistui näppäilemään diilerinsä numeron oletettavasti oikein. Ihan varma mies ei tosin ollut, teksti kun pyöri näytöllä omituista ympyrää ja näytti lähinnä kasalta kastematoja, mutta pakkohan sen oli olla oikein. Piittamatta siitä, että kello oli vaivaiset kolme yöllä tai siitä, ettei ollut maksanut edellisiäkään aineitaan säälliseen aikaan ja jättänyt parin viime viikon erät kokonaan hakematta, Rene painoi antiikkisen nokiansa vihreää luuria ja teki parhaansa saadakseen puhelimen pysymään korvallaan käsiensä hallitsemattomasta tärinästä huolimatta. Edes omatunto ei kolkuttanut sillä hetkellä; katua ehtisi myöhemminkin. Juuri nyt oli pakko saada jotain, mitä tahansa, jotain muuta kuin alkoholia joka ei kyennyt alkuunkaan turruttamaan koko ajan kalvavaa vahvempien aineiden tarvetta.
|
|
|
Post by Jänis on Mar 29, 2016 11:06:26 GMT 2
Kuka tahansa muu olisi ehkä ollut nukkumassa siihen aikaan yöstä, mutta Cassie hyvästeli baarista bongaamansa nuoren miehen ulko-ovellaan. Hän ei halunnut toisen jäävän yöksi, se olisi ollut aivan liian vieraanvaraista eikä Cassie sellaista kuvaa halunnut antaa, että toinen ajattelisi olevansa tervetullut jatkossakin. Kun känninen yhden illan juttu pääsi taksiin, Cassie pyöräytti silmiään toisen lentäville suukoille ja paiskasi ulko-oven kiinni sen enempää huomiota kyseiselle miehelle antamatta. Idiootteja, Cassie vain tohti ajatella.
Portaat ylös huikeaan asuntoonsa ja Cassie heitti aamutakkinsa eteisen penkille, ollessaan sillä hetkellä vain tumman sinisissä alusvaatteissaan kotonaan. Nainen käveli keittiöönsä ja kaatoi kaapista löytämästään viskipullosta hieman lasiin, huikaten sen kerralla suustaan alas. Nopea nenän nyrpistely viskin maulle ja vaaleiden hiusten pörrötys, minkä jälkeen Cassie käveli makuhuoneeseensa ja suuntasi peiton alle. Puhelin jätettiin yöpöydälle, herätys oli kuuden tunnin päästä.
Ehti Cassie noin tunnin yrittää nukkua, eli hän lähinnä pyöri sängyssään, kunnes yhtäkkiä puhelimensa soi. Mitä ihmettä, Cassie tuhahti ajatellessaan, kuka kehtasi häiritä hänen kauneusuniaan. Kännykässä vilahtava numero oli tuttu ja numeropalvelun viestin mukaan kyseessä oli vähän liiankin tuttu mies. Mitä Cassie aikoi tehdä? Sanoa suorat sanat miehelle, ehkä vähän kiristää tai uhkailla, kunhan toinen ymmärtäisi että Cassie oli tosissaan.
"Mitä hittoa Rene", Cassie vastasi melko tuohtuneella äänellä puhelimeensa. "Kuinka sä kehtaat", nainen jatkoi varsin tyytymätöntä linjaa lähinnä viitaten siihen, kuinka mies oli viime kertoina tehnyt oharit naiselle ja näin ollen Cassie oli tuhlannut aikaansa turhan kanssa. Perus oletuksena oli kuitenkin ettei toinen aivan täysissä järjissään ollut, joten tästä tulisi pitkä yö. Kerran narkkari, aina narkkari. Ainakin näin Cassie oletti, koska tuollaiset miehet eivät muuttuisi sormia napsauttamalla - ja jostain kumman syystä Rene löysi aina tiensä uudelleen Cassien luo.
|
|
|
Post by max on Mar 29, 2016 19:45:26 GMT 2
Puhelin meinasi pudota jo pariin otteeseen Renen tärisevistä näpeistä miehen odottaessa kärsimättömästi jonkun alkavan puhua toisessa päässä. Tuuttaava hälytysääni kuulosti lähinnä pilkkaavalta, ihan kuin sekin olisi nauranut miehen kaikin puolin häpeälliselle tilanteelle, ja jollei asia olisi ollut niin polttava, Rene olisi luultavasti nakannut luurin lähimpään ojaan (joka tosin ei ollut ihan lähellä, Brickstonin rapistuneilla kaduilla ei ollut juuri muuta kuin kulunutta sementtiä). Mies vaihtoi painoaan kärsimättömästi puolelta toiselle seisoskellessaan asuintalonsa ulkopuolella, yrittäen pysyä edes suunnilleen yhdessä paikassa jotta varmasti kuulisi armaan diilerinsä äänen.
Tai no, armaasta saattoi olla montaa mieltä, nainen kun oli pikemminkin piru Renen olkapäällä, mutta tällä hetkellä Cassie oli ainoa ihminen koko miehen pienessä maailmassa, jonka tämä halusi tavata.
Naisen viimein vastatessa puhelimeen oli pieni ihme, etteivät Renen polvet pettäneet alta. Itselle tehty lupaus paikallapysymisestä rikkoutui samantien, ja mies aloitti hermostuneen askeltamisen katua alas kohti paikkaa, jossa muisti ainakin joskus tavanneensa diilerinsä. Siitä tosin saattoi olla aika tavalla aikaa, mutta kai johonkin suuntaaminen nyt oli parempi kuin vain paikoillaan pysyminen? Siltä tässä kohtaa ainakin tuntui, vaikka jalat tutisivatkin lähes yhtä paljon kuin kädet, ja puhelimen pitely söi leijonaosan keskittymiskyvystä. Ja jos totta puhuttiin, ei se iltapalaksi nielty pullonpuolikas viinaa ehkä auttanut asiaa ollenkaan.
Cassien vähistä sanoista suurin osa meni täysin ohi, eikä Rene rekisteröinyt oikeastaan juuri muuta kuin toisen äänensävyn. Ei sillä tosin mitään väliä ollut; tässä tilanteessa mies olisi ollut valmis vaikka herättämään lauman nukkuvia lohikäärmeitä. Niin kauan kuin Cassie ei kieltäytyisi tapaamasta, oli ihan sama millä tuulella toinen oli.
"Myy mulle jotain", Rene päätyi lopulta korahtamaan puhelimeen kuulostaen lähinnä siltä, kuin olisi niellyt santaa ja pyöräyttänyt hiekkapaperiarkkia pari kertaa kurkussaan. "Ihan sama mitä, mä tarvin jotain, sä et nyt tajua, ihan mitä vaan, ei helvetti mä kuolen." Miehen ääni alkoi kohota vähintään sekavan lauseen loppua kohti epätoivoisesti, ja ihan kuin siitä olisi ollut jotain apua tämä huitoi epämääräisesti vapaalla kädellään, ihan vain antaakseen sanoilleen lisää painoarvoa. "Tuun mihin vaan, paljonko sä haluut?" Ei sillä, että Renellä olisi ihan kauheasti rahaa ollut, mutta tätä keikkaa varten mies oli tyhjentänyt kaikki sukanvarret ja patjan alla olleet käteispiilot. Juuri nyt hänellä ei varsinaisesti ollut varaa tinkiä.
|
|
|
Post by Jänis on Mar 29, 2016 20:19:59 GMT 2
Cassie kieltämättä oli samaan aikaan hämmentynyt, pettynyt ja huvittunut, ja nämä kaikki tunnetilat vaihtoivat vuorotellen järjestystään. Vai että halusi toinen kamaa, Cassie naurahti lähinnä sillä säälittävän huvittavalla äänellä puhelimeen. Tietenkin Cassie laski mielessään yks plus yks yhteen ja koitti matemaattisesti miettiä mistä hyötyisi eniten. Lainasta, vastapalveluksesta vai olisiko toisella oikeasti tarvittava määrä rahaa. Viimeisin vaihtoehto tuntui epätodennäköiseltä ja Cassie oli ollut jo tovin hiljaa, mikä tietenkin oli tarkoituskin - antaa miehen vielä hetken aikaa hyppiä ulkona kärsimyksessään. Tottakai Cassie piti asiakkaistaan huolta, huom. maksavista asiakkaistaan. Jokin kuitenkin Renen kohdalla pisti hänet aina tekemään poikkeuksen. Typerä mies, Cassie ajatteli ja kenties mies puhelimen toisessa päässä olisi jo anellut tarpeeksi.
Oikeastaan Cassie alkoi jo nauttia toisen aneluista, mutta ei hän tällä hetkellä halunnut kuolemantuottamusta kontolleen - vaikka joku muu päivä sellainen ei ehkä haittaisi niinkään paljoa vaaleanverikön päivää. "Ai nyt sitten tekeekin mieli? Voi Rene-pieni, tiesin ettet sä pääse tästä irti", Cassie totesi vain suoranaisesti vittuillen, vaikka toinen tuskin saisi selvää hänen puheestaan. Sen verran toisen sekainen olemus oli kuulunut myös puhelimen toiseen päähän vaaleaverikölle.
"Paljonko sulla sitten on?" Cassie jatkoi bisnes mielessä, odottaen toiselta vastausta. Onneksi häntä ei enää väsyttänyt, koska muuten nainen olisi vain lyönyt luurin miehelle ja jatkanut kauneusuniaan. "Soita summeria kun olet alhaalla, katsotaan mitä multa löytyy sulle", nainen totesi ikään kuin luovuttaneena, ja toisen oli turha toivoa, että mitään kovin kallista miehelle löytyisi. Ei tuon rahatilanteen tuntien. "Btw, kuulostat kamalalta", nainen totesi ennen kuin sammutti puhelun. Hän tunnisti riippuvaisuudesta kärsivät asiakkaat, eikä näillä menisi kovinkaan kauaan päästä perille.
|
|
|
Post by max on Mar 29, 2016 21:02:16 GMT 2
Okei, ainakaan Cassie ei ollut lyönyt luuria korvaan samantien. Se oli jo hyvä, joskin Rene olisi kyllä jatkanut soittamista vaikka koko yön läpi jos niikseen tuli. Diilereitä oli toki muitakin, mutta näiden etsiminen ei ollut vaivan arvoista, ei juuri nyt. Cassien äänensävy ei tosin ollut ihan sitä, mitä Rene oli toivonut, ja sanat vielä vähemmän. Sen verran järkeä miehellä vielä oli päässään, että tämä onnistui nielemään pahimmat kiroukset ja haukkumasanat eikä alkanut tarkoituksella loukata sitä ainoaa ihmistä, joka voisi juuri nyt auttaa. Jalkakäytävää vanhasta talonröttelöstä erottava lauta-aita tosin koki hiukan karumman kohtalon Renen iskiessä nyrkkinsä varsin huterasti sitä vasten. Voi helvetti, kyllä hän tiesi olevansa säälittävä ja että nämä yritykset päästä irti olivat aina tuhoontuomittuja, mutta se, että tuo naisenketale kehtasi vielä hieroa suolaa haavoihin? Muutenkin kireällä oleva pinna ei juuri muuta kaivannut napsahtaakseen.
Oli ehkä onnekasta, että Rene joutui keskittymään edes vähän kysymykseen rahoista, ja hetken laskeskeltuaan piiloista kaivamiaan rahoja mielessään mies vain pudisti päätään ja puhahti turhautuneesti. "En mä tiedä, muutama kymppi, satanen, pari, jotain sellaista", hän sammalsi ja työnsi särkevän kätensä taskuunsa, jonne oli aiemmin tunkenut tukun seteleitä. Kai sillä nyt jotain saisi? Pakkohan sillä oli.
"Joo, joo oon kohta siellä, en mä-" Lause katkesi kesken Cassien viimeiseen toivotukseen ja sen jälkeen puhelimesta kuului vain aivan liian tutuksi tullutta tuuttausta. Rene pysähtyi hetkeksi niille sijoilleen, räpytellen silmiään lähinnä hämmentyneen näköisenä. Oli tosin vaikeaa sanoa, johtuiko se puhelun katkeamisesta vai siitä, että edessä oleva tie aaltoili pahemmin kuin valtameri myrskyn aikaan, mutta eipä kai sillä ollut väliäkään. Lopulta mies nakkasi puhelimen väkivaltaisesti maahan, ja syöksyi samantien sen perään keräilemään irronnutta takakantta ja akkua talteen ennenkuin suuntasi horjuvin askelin kohti metroa. Kävellen hän ei pääsisi ikinä perille, metrolla ei pitäisi kestää kovin kauaa.
Viitisentoista minuuttia myöhemmin Rene kapusi ylös metron portaita ja suuntasi jo aiemmin tutuksi tulleeseen osoitteeseen. Suunnistaminen ei ollut ihan niin helppoa kuin mies oli olettanut, mutta lopulta tämä löysi perille oikean talon alaovelle ja hetken asuntojen numeroita tihrustettuaan päätyi läimäyttämään kätensä summamutikassa taulun päälle, toivoen että joku painetuista summereista sattui olemaan se oikea. Käden rystyset olivat aiemman lautatapaamisen jäljiltä ikävillä naarmuilla, mutta mies ei huomannut koko asiaa, vaan tunki kätensä takaisin hupparinsa taskuihin ja nojasi seinää vasten kuin ei olisi muuten pysynyt enää jaloillaan. Vatsassa kiersi jälleen tuttuun tapaan ja Rene puri huulensa tiukasti yhteen ja painoi silmänsä kiinni, yrittäen pitää pahoinvoinnin aisoissa ainakin siihen asti, että saisi asiansa diilerin kanssa hoidettua pois alta.
|
|
|
Post by Jänis on Mar 29, 2016 22:05:25 GMT 2
// hithithit, kerro jos haittaa //
Puhelun päätyttyä Cassie huokaisi. Ei tässä enää unta saataisi, joten parempi hankkia jotain kofeiinipillereitä tai keittää kahvia. Kahvinkeitin odotti keittiössä, joten se oli oletettavampi vaihtoehto. Pari kupillista porisemaan. Nainen rysähti beigelle divaanisohvalleen laittaen kätensä otsalleen ja lepuutti silmiään kunnes joutuisi kohta taas kestämään miekkosta. Tuntui taas siltä, kuinka päätä alkaisi jomottaa ja se oli pirullinen tunne ihan kuin joku poraisi päätä sisäpuolelta. Eikä asiaa auttanut yhtään narisevat asiakkaat vieroitusoireineen.
Rappukäytävän äänistä päätellen joku muukin oli tietoinen Renen olemassa olosta ulko-ovella, eikä Cassie voinut kuin todeta ettei ollut kovinkaan yllättynyt. Nainen meni oven avaus summerilleen eteiseen ja avasi miehelle oven, minkä jälkeen jäi omalle ulko-ovelleen odottamaan, että toinen kipuaisi ylös. Yritti hän laskea kahteen kymppiin, ettei alkaisi mitään konfliktia haastamaan toisen kanssa. Eihän siinä loppupeleissä mennyt kuin hetki, jos toinenkin. Naapurinsa tuli kanssa hieman vähän Cassien jälkeen rappuun ja alkoi valittamaan neitokaiselle jotain omaansa liiallisesta melusta ja hiljaisuudesta kerrostaloissa, ihan kuin mitkään säännöt pitäisivät paikkaansa tällä alueella, kun taas Cassie käski naisen painua suoraan sanottuna helvettiin, häntä ei kiinnostanut. Ei tällä hetkellä, tuskin huomennakaan saati kuukauden päästä.
"Et kyllä näytä yhtään sen paremmalta kuin kuulostat", Cassie totesi nähtyään toisen kapuavan hänen kerrokseensa, ja se siitä yrityksestä pitää sopua yllä. Miehen päästessä vihdoin naisen ovelle, Cassie käveli olohuoneeseensa ja istui sohvalleen. "Koska mua ei enää väsytä sun takiasi, niin voit varmaan pitää seuraa" Nainen tokaisi kysyvästi, vaikkakin enemmän retorisesti, heilutellen valkoista jauhepussia mieheen päin sohvalla. Hän odotti että toinen osaisi edes sulkea oven hiljalleen. "Pillereitä vai jauhoja?" Cassie kysyi, kerrankin niinkin ystävällisesti kuin vain kykeni, ja heitti omaan suuhunsa yhden rauhoittavan pillerin. Päänsärkykin oli vain pahentunut. Ei hyvä jumala.
|
|
|
Post by max on Mar 30, 2016 0:26:41 GMT 2
//Nou hätä, järkevä hittaus on ookoo niin kauan kuin keltään ei lähde raajoja. :')//
Joko joku Renen käden alle jääneistä nappuloista oli ollut oikea, tai joku Cassien naapureista odotti vieraita tai halusi yksinkertaisesti päästä eroon ovisummerin melusta. Samapa tuo, kunhan oven lukko aukesi ja yritettyään hetken työntää ovea auki Rene tajusi vetää kahvasta, ja onnistui jopa saamaan itsensä sisään rappukäytävään. Edessä olevat portaat olisivat vielä vähän aikaa sitten tuntuneet täysin mahdottomilta, mutta juuri nyt ajatus näin lähellä olevasta uudesta annoksesta sai jopa portaiden kapuamisen kuulostamaan pikkujutulta. Vieroitusoireiden ja pitkäaikaiskäytön rapistamat raajat eivät tosin olleet ihan samaa mieltä, ja niinpä Rene päätyi lähestulkoon roikkumaan kaiteessa kiivetessään portaita ylös.
Ylös mies kuitenkin pääsi, ihan vain puhtaalla tahdonvoimalla, vain tullakseen samantien loukatuksi diilerinsä taholta. Rene puri hammasta ja päätyi sylkäisemään rappukäytävän lattialle kun ei muutakaan voinut; kohtauksen aiheuttaminen käytävässä ei oikein sopinut, jos joku kutsuisi poliisit kaikki olisi pilalla. Miehen kädet pysyivät edelleen visusti taskuissa, sormet kiertyneenä tiukasti puhelimen palasten ja jo valmiiksi ryppyisten seteleiden ympärille, tämän tönätessä oven kiinni ja suunnatessa Cassien perässä sisälle naisen asuntoon.
Ajatus huumeista oli ehkä saanut Renen kiipeämään portaat ylös, mutta pussin nähdessään hän pysähtyi hetkeksi kuin seinään ja alkoi sitten astella edestakaisin keskellä huonetta, pitäen katseensa edelleen visusti kyseisessä pussissa. Miehen käsivarsien ja hartioiden lihakset nykivät pakonomaisesti tämän tehdessään parhaansa pysyäkseen edes jossain määrin aisoissa vaikka olo oli kuin tarkoituksella nälkiinnytetyllä villieläimellä, jonka nenän edessä heiluteltiin ruokaa.
"Ihan mitä vaan, mä lopetin kaiken", Rene tokaisi melkein tuskaisesti kykenemättä vieläkään olemaan aloillaan. 'Mitä vaan' oli ehkä hiukan laaja konsepti, mutta mies oikeasti tarkoitti mitä sanoi; Renen historiasta löytyi kaikkea mahdollista kannabiksesta lumeen ja reseptilääkkeistä kokaiiniin, joskin heroiinin tämä sentään oli jättänyt vuosikymmen sitten. Juuri nyt ihan mikä tahansa tosin kelpaisi.
Taisteltuaan itsensä kanssa pienen hetken Rene onnistui lopulta pysähtymään edes hetkeksi sohvan eteen, ja kaivoi taskustaan jokaisen surkean setelin joka suinkin vielä pysyi kasassa. Rahat mies nakkasi suoraan Cassien syliin vaivautumatta laskemaan niitä, katse edelleen liimautuneena jauhepussiin. "Kaikki mitä tolla saa, voin jäädä velkaakin, tarvin jotain nyt heti, etkö sä vittu tajua?"
|
|
|
Post by Jänis on Mar 30, 2016 21:20:12 GMT 2
Miehen maininta lopettamisesta sai Cassien naurahtamaan huvittuneesti. Aivan, lopettamiseltahan se näyttikin. Kun toinen aneli koiranpennun lailla lisää kamaa itselleen. Tilanne oli huvittava naisen osalta, mutta tottakai hän oli aikeissaan myydä miehelle jotain, eihän toista voisi jättää pulaan. Pieni kiusaus alkuun tuntui vain liian houkuttelevalta. Kieltämättä hän mietti oliko nainen liian julma, saattoi tuntea jonkun pienen piston sydämessään. Myötätuntoako? Tai sitten närästystä. "Lopetit? Pitkäämpä jaksoit erossa pysyä", ei Cassie voinut olla vittuilematta.
Kieltämättä tilanne alkoi jo kärjistyä ja Cassie oli jo päättämässä luovuttaa ja siirtyä suoraan asiaan. Toista oli kiusattu jo liikaa. Lentelevät setelit laskeutuivat Cassien syliin jolloin nainen keräsi ne ja alkoi laskea. Ajallisesti se saattoi tuntua Renelle jo ikuisuudelta, mutta pitihän Cassien tietää paljon hän oli jäämässä häviölle ja miten paljon velkaa voisi periä myöhemmin.
"Hieman käytöstapoja Rene", Cassie totesi toppuuttelevasti kuin aikuinen lapselle, laittoi rahat lippaaseen ja noukki pöydän alta rasiasta yhden pussillisen mietoa ainetta. Siitä kieltämättä tulisi vain hetkellisesti parempi olo, joka pian muuttuisi jäätäväksi haluksi saada lisää. Mutta sehän oli suunnitelma. Koukuttaa ihmiset entisestään, jotta liiketoimi kannattaisi. "Muuta mulla ei ole tarjota", nainen vastasi lopulta. Hän nappasi suuhunsa jälleen yhden omista pillereistään, nousi sitten ylös ja asteli mahdollisimman salaperäisesti Renen eteen. Kämmenessä ollut pussi iskettiin vasten miehen rintaa, ei kuitenkaan kovin kovakouraisesti ja samaan aikaan vihertävät silmät tuijottivat suoraan miehen omiin.
"Etkö sä itse tajua, että sä tarvitset mua niin paljon enemmän kuin haluat myöntää?" vaaleaverikkö lausui yksinkertaisen hitaasti, nauttien joka sanasta ja loi kasvoilleen viekkaan virneen. Hän astui aavistuksen verran loitommalle kun toinen oli saanut otteen miniclip pussista, niin että miehellä olisi tarvittaessa mahdollisuus kävellä tiehensä sen jälkeen kun oli saanut haluamansa. Tai no olihan hänellä vaihtoehtoina jäädä ruinaamaan lisää, kun yksi pussi oltaisiin käytetty. Kovin pitkäksi aikaa se ei riittäisi ammattinarkkarille, ennemmin tai myöhemmin ne oireet alkaisivat kuitenkin uudestaan. Ja oltiinhan se jo nähty, ettei miehellä ollut pokkaa lopettaa.
|
|
|
Post by max on Mar 31, 2016 12:16:49 GMT 2
Käytöstapoja? Käytöstapoja? Jossain muussa tilanteessa huomautus olisi saattanut jopa naurattaa, mutta juuri nyt Rene oli valmis tunkemaan käytöstavat suoraan Cassien kurkusta alas ja näyttämään naiselle tarkalleen miten huonosti osasikaan käyttäytyä. Se olisi oikeastaan liiankin helppoa; vaikka Cassie olikin tällä hetkellä huomattavasti miestä paremmassa kunnossa niin fyysisesti kuin henkisestikin, Rene oli silti edelleen ainakin pitempi ja niinollen isompi ja sen verran epätoivoinen, että yhden tytöntyllerön teilaaminen tuskin olisi mikään kovin suuri ongelma. Juuri nyt mitkään moraalikäsitykset eivät edes tulisi tielle, ja Cassien laskiessa rahoja kaikessa rauhassa (pitikö sekin tehdä noin helvetin hitaasti?) Rene käytti pienen, hermostuneen hetken pohtimalla, olisiko helpompaa nakata nainen pihalle ikkunasta vai heittää tämä alas portaita vai yksinkertaisesti lukita vaikka kylpyhuoneeseen. Viimeinen suunnitelma tosin kaatui siihen, että kylpyhuoneet lukittiin sisä- eikä ulkopuolelta, ja hyvä niin, sillä asian miettiminen antoi naiselle juuri tarpeeksi aikaa nousta jaloilleen.
Cassien esiinkaivama pussi sai Renen viimein seisahtumaan kunnolla, katse liimautuen jälleen huumeisiin, ja heti pussin ollessa niinsanotusti iholla Rene nappasi siitä kiinni kuin olisi pelännyt Cassien vetävän sen pois. Kämmenen alla tuntui kihelmöivän, ihan kuin aine olisi alkanut kiehua omia aikojaan, tai ehkä kyse olikin vain kutsuvasta poltteesta joka käski lakata odottamasta ja kaataa aineet kurkusta alas.
"Mä en tarvi sua yhtään mihinkään", mies tokaisi vastaan, ja tiesi liiankin hyvin kuulostavansa lähinnä säälittävältä. He molemmat tiesivät kyllä miten asia oikeasti oli, mutta se ei tehnyt siitä yhtään helpompaa hyväksyä. Huumepussia pitelevä käsi oli alkanut jälleen täristä holtittomasti, ja Rene otti pari haparoivaa askelta taaksepäin, aikoen vakaasti häipyä paikalta samantien ja huolehtia seuraavista annoksista sitten, kun niiden aika oli.
Eteistä pidemmälle mies ei kuitenkaan päässyt, vaan siinä kohtaa huumeiden kutsu kävi täysin ylitsepääsemättömäksi, ja Rene kiskoi pussin auki niin varovasti kuin suinkin kykeni. Viivojen piirtelyyn ei ollut aikaa eikä oikein välineitäkään, mutta ei sillä ollut tässä kohtaa enää mitään väliä. Pienen keon jauhetta sai hyvin vedettyä nenään kämmenselältäkin, tärinästä huolimatta, ja painettuaan pussin takaisin kiinni Rene tunki sen taskuunsa. Aineen korkkaaminen diilerin eteisessä ei ehkä ollut ihan minkäänlaisen etiketin mukaista, mutta hän oli odottanut ja kärsinyt jo ihan tarpeeksi kauan, kyllä Cassie nyt sen verran tajuaisi. Tämän olisi vähän pakko, sillä aineen vaikutusten iskiessä päälle lähes samantien Rene ei enää edes harkinnut lähtemistä, vaan suvereenisti istahti alas naisen ulko-oven eteen keskellä eteistä. Miehen silmät painuivat kiinni ja raajojen tärinä alkoi viimein laantua tutun hyvän olon levitessä hitaasti koko kehoon. Tämä oli kyllä ollut paras idea pitkään aikaan; mitä ihmettä hän oli oikein ajatellut suunnitellessaan lopettamista?
|
|
|
Post by Jänis on Apr 3, 2016 13:27:33 GMT 2
Jotenkin Cassie yritti esittää edes loukkaantunutta, kun toinen niinkin kylmästi mainitsi ettei oikeasti tarvinnut naista missään tai mihinkään. Se pisti hetkellisesti vaaleaverikön sydäntä, mutta onneksi vain sen hetken, kun Cassie taas unohti koko asian ja tiesi miten asiat oikeasti olivat. Tuokin asia meni tavallaan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ai että mies osasi olla huvittavalla päällä tänään, Cassie vain ajatteli.
Cassie jäi seisomaan paikoillaan tekemättä elettäkään estääkseen miestä lähtemästä, koska ei ollut hänen tapaistaan anella tai pyydellä. Toiset tulivat hänen luokseen ja se siitä. Jokainen saisi vapaasti lähteä tai tulla miten halusivat, mutta loppupeleissä kaikki päätyivät aina jäämään. Kyllä diileri tuntee asiakkaansa, sen mitä nämä tahtovat ja miten nämä toimivat, jopa sen mitä nämä ajattelevat tai sanovat. Samaan aikaan he vihaavat että rakastavat diileriään, joka on onnistunut joko pilaamaan kyseisten ihmisten elämän tai tekemään siitä paremman. Vaihtoehdot joko riippuvat ihan päivästä ja siitä, millainen olotila ja riippuvuus on.
Hetken päästä Cassie kääntyi vain katsoakseen mihin asti toinen oli päässyt, eikä hänen arvauksensa kovin kauas osuneet. Nainen pudisteli hieman pettyneenä päätään. Tälläistenkö ihmisten kanssa hän teki töitä. Toinen näytti enemmänkin säälittävältä siinä tilassa, eteisen lattialla istuessaan. Cassie käveli miehen luokse, ja kyykistyi tämän eteen. Hän piteli yhtä pilleriä miehen silmien edessä, joka oli vanhempaa luokkaa. Itseasiassa vain kokeiluerä, tuote oli juuri tullut markkinoille eikä sitä oltu testattu kuin muutamalla, joten sivuvaikutuksista ei osattu sanoa - mutta se teki kuitenkin hommansa. "Tämä on se mitä sä tarvitset", Cassie sanoi kuin olisi mikäkin myyntimies. "Tää yks pilleri vie sulta kaikki ikävät ajatukset, tunteet ja olot pois hetkessä", Nainen jatkoi ja oli jo ojetamassa sitä toisella, kunnes vetäisi sen pois. "Mutta mä en tiedä, onko sulla varaa tähän", niin raha oli se ikuinen kysymys eikä tätäkään hommaa tehdä ihan vapaaehtoistyönä.
|
|
|
Post by max on Apr 8, 2016 13:31:25 GMT 2
Renellä ei ollut aavistustakaan siitä, miten kauan hän oli eteisessä istunut. Todennäköisesti ehkä minuutin tai pari, ehkä peräti viisi, mutta ajantajun heittäessä häränpyllyä kyseessä olisi voinut olla useampi tunti eikä Rene olisi ihmetellyt asiaa ollenkaan. Diileriltä saadut jauheet lämmittivät koko kehua mukavasti, ja vaikka mies ehkä jollain tasolla tiedostikin, ettei kyseessä ollut mikään priimaluokan huume, se kelpasi kuitenkin tällä hetkellä paremmin kuin hyvin. Pohjalle aiemmin juoduista alkoholeista ei myöskään ollut haittaa, ja niinpä maailman sulkeminen pois mielestä oli enemmän kuin helppoa. Renen silmät olivat kiinni, jalat löysästi ristissä ja koko keho huojui hitaasti kuin jonkin olemattoman musiikin tahdissa.
Edes Cassien lähestyminen ei ollut tarpeeksi nykäisemään miestä takaisin todellisuuden pariin, mutta naisen puhuessa tämä viimein avasi silmänsä ja tihrusti toista melkein hämmentyneenä. Mitä ihmettä nyt taas, hänellä oli jo kaikki hyvin ainakin toistaiseksi ja Cassien jutustelu vain häiritsi keskittymistä. Renen mielipide asiasta kuitenkin muuttui varsin ripeästi tämän tajutessa mitä nainen itse asiassa oli juuri sanonut, ja miehen kulmat painuivat kurttuun hänen ojentaessaan kättään pilleriä kohti, vain nähdäkseen Cassien vetävän sen takaisin.
Joku vähän selvempi olisi tässä tilanteessa saattanut vaivautua kysymään, mistä pilleristä oli kyse, mitä ainetta se oli ja mitä se sisälsi, mutta Renelle asia ei tullut mieleenkään. Miehen silmät seurailivat pilleriä pitelevää kättä hetken ennenkuin Rene kohotti katseensa vastahakoisesti jonnekin Cassien kasvojen tienoille. Suoraan silmiin katsominen olisi ollut kiusallista, ja niinpä mies päätyi katselemaan lähinnä diilerin otsan ja hiusrajan seutua. Huolimatta kehossa edelleen vaikuttavista aineista pilleri tuntui äkkiä hirvittävän tärkeältä, ihan kuin jotain pahaa tapahtuisi jos hän ei saisi kyseistä pilleriä ja mielellään heti.
"Mitä sä haluat siitä? Ei mulla ole... Voin jäädä velkaa, maksan sit seuraavista rahoista", Rene ehdotti hiukan sammaltaen. Huumeet ja alkoholi saivat sanat kulkemaan hitaasti ja hiukan puuroisesti, ja mies räpytteli silmiään pariin otteeseen yrittäen saada ajatuksensa juoksemaan edes hiukan sulavammin. Ei siitä tosin mitään apua ollut, mutta ainakin hän oli yrittänyt. Pelkkä istuminen alkoi pikkuhiljaa tuntua hankalalta, jotenkin epävakaalta ja epämukavalta, ja Rene nojautui hiukan eteenpäin yrittäessään pitää tasapainoaan, huojuen edelleen hiukan paikoillaan.
|
|