|
Post by Deleted on Mar 28, 2016 12:41:10 GMT 2
// AVOIN. Anyone? // Vanha viisaus kertoo, että on olemassa paljon kaikenlaista, mitä on kiva tietää kolmelta aamuyöstä. Koska nämä asiat eivät yleensä ole sellaisia, joiden tietäminen aikaisemmin kuin kolmelta aamuyöstä tuottaisi minkään valtakunnan tunnereaktiota suuntaan tai toiseen, on loogista päätellä, että juuri myöhäinen (tai aikainen, näkökulmasta riippuen) ajankohta teki asioista kivoja tietää. Samalla pettämättömällä argumentilla neljältä aamuyöstä siis pitäisi olla vielä kivempaa tietää asioita. Zoe olisi kuitenkin kyennyt jatkamaan elämäänsä ilman tietoa muuan asiakkaan vatsan sisällöstä. Sen tiedon hän oli kuitenkin saanut, ja kaiken lisäksi vielä noin kymmenen minuuttia ennen vuoron päättymistä ja yökerhon sulkeutumista. Kyseisenkaltaisten sattumien siivoaminen ei sinänsä kuulunut Zoen toimenkuvaan, mutta koska tukevassa tuiskeessa ollut vaaleaverinen neitokainen oli päättänyt vapauttaa sisälleen vangitsemansa margaritat ja vodkashotit Zoen syliin, oli siitä aiheutunut tarjoilijattarelle ihan omanlaistaan epämukavuutta. Haju ei lähtenyt viiden minuutin suihkusession jälkeen. Tai saattoi se lähteäkin, mutta Zoen nenään se pisti edelleen. Ehkä se oli vain psykologista, ehkä ei. Ärsyttävää yhtä kaikki. Suurin osa työkavereista teki jo lähtöä pukuhuoneesta siinä vaiheessa kun Zoe vasta föönaili hiuksiaan käsikuivaimen alla itseään taivutellen. Onneksi tämä ilta ei ollut yksi niistä, jolloin Zoe silkkaa laiskuuttaan tuli töihin työvaatteissa. Pitäisi vastaisuudessakin muistaa aina tulla siviileissä töihin ja vaihtaa vaatteet vasta siellä. Mustat minishortsit ja väljä hihaton t-paita olivat huomattavasti mukavammat kotimatkavarusteet kuin oksennuksen kuorruttamat työhepeneet. Kuluneet nilkkabootsit jalkaan ja trenssi niskaan ja kotimatka saattoi alkaa. Pikaisesti vessan lavuaarissa huuhdellut vaatteet tuoksahtivat muovipussistakin. Zoe irvisti ja nyrpisti nenäänsä. Vaatteet olisi melkein pakko pyykätä mahdollisimman pian, ettei kuvottava haju tarttuisi kämpillä kylppäriin. Alakerran mummo oli kuitenkin aikaisemminkin valittanut yöllisistä äänistä, joten pyykkitupakeikka voisi olla liian riskaabeli. Mutta eikös jossain tässä ihan lähistöllä ollutkin 24h itsepalvelupesula? ”Fuck me…” Zoe oli vaipua epätoivoon ladattuaan koneen yrjövaatteillaan ja rypistellessään seteleitä käsissään. Hän oli kaivanut kaikki mahdolliset taskunsa läpi, eikä löytänyt kolikon kolikkoa missään. Ja tietysti puljun oma vaihtorahamasiina oli koristeltu OUT OF ORDER -lappusella. Teki mieli kitistä ja murista ääneen ja potkaista lähintä pyykkikonetta, ja se tapahtuikin. Vasta sitten oli aikaa haroa epätoivoisena puolikosteita hiuksia ja yrittää kehittää ratkaisua tilanteeseen. Jonkinlaisena stressilelun puutteen oireena Zoe kokosi hiuksensa kolme kertaa ponnarille ja auki, ponnarille ja auki, ponnarille ja auki, kunnes katse osui paikan kahteen muuhun pikkutuntien asiakkaaseen. Häijyn näköiseltä mummelilta tuskin heruisi sympatiaa. Oli siis kohdistettava kaikki toiveet ja odotukset siihen toiseen. Tummat hiukset tulivat lopulta kietaistuiksi löyhälle nutturalle pään päälle samalla, kun kietaisija itse valmistautui henkisesti tulevaan koitokseen. ”Hey you”, Zoe huikkasi sille toiselle asiakkaalle, joka ei ollut häijy mummeli. Katsekontaktin saatuaan hän vielä nyökkäsi lyhyesti perään ikään kuin vahvistaakseen puhutelleensa juuri tuota tyyppiä. ”You got any change on you? The thing’s out of order and I’ve only got these, so…” tummaverikkö totesi tavoitellen mahdollisimman surkeaa ilmettä ja nöyrää yleishabitusta mahdollisuuksiensa maksimoimiseksi. The thingin kohdalla hän nyökkäsi rikkinäisen vaihtoautomaatin suuntaan ja thesen kohdalla hän esitteli kolmea ryppyistä seteliään.
|
|
|
Post by max on Mar 30, 2016 2:32:00 GMT 2
Siihen oli ehkä syynsä, miksi Lana oli aikoinaan nauranut ja sanonut Loganin tarvitsevan sisäkön tai pari jos tämä koskaan päätyisi asumaan yksin. Vaikka siivoaminen ei koskaan ollut tuottanut miehelle mitään suurempia ongelmia, ja ruokaakin sai ainakin ravintoloista ja kauppojen valmisruokahyllyiltä, sellaiset pienet käytännön asiat kuin pyykkäys saattoivat toisinaan joutua tehtävälistan pohjalle, tai jopa unohtua kyseiseltä listalta kokonaan. Tämä ei sinänsä yleensä tuottanut suurempia vaikeuksia, mutta viimeiset pari viikkoa Mallory Cityn poliisipäällikkö oli ollut niin korviaan myöten hautautunut töihin poliisiaseman palon ja normaalien ongelmien lisäksi, että pyykkäämiselle ei ollut ehditty uhrata ajatustakaan.
Näin ollen ei ehkä ollut ihme, että jopa Loganin toisinaan pohjattomalta tuntuva vaatekaappi ehtyi viimein. Miksi asian piti selvitä vasta kahden aikaan aamuyöstä oli hyvä kysymys ja luultavasti pahemmanlaatuista elämän ironiaa, ja istuttuaan hetken sängyllään tuijottaen tyhjää hyllyä vaatekaapissaan Logan lopulta huokaisi syvään ja hyväksyi sen tosiasian, että tänäkään yönä tuskin tulisi nukuttua ihan kauheasti. Eipä sillä, mies oli kyllä enemmän kuin tottunut lyhyisiin yöuniin ja selviäisi niistä kyllä, mutta likaiset paidat olivat ihan toinen juttu.
Onneksi tämä ei sentään ollut ensimmäinen kerta kuin näin kävi. Logan oli enemmän kuin tietoinen lähiseudun pesuloista, etenkin niistä, jotka olivat auki kellon ympäri ja joiden koneet olivat sen verran siedettäviä, että niihin viitsi heittää muutaman paremman paidan, ja juuri niin hän aikoi tehdäkin. Hieraistuaan kasvojaan pari kertaa mies kiskoi päälleen puhtaan, tummansinisen neuleen ja varmisti vielä nopeasti peilistä, ettei näyttänyt aivan ojastanousseelta (siinä määrin, kun se puvunhousuissa ja käytetyn auton verran maksaneessa neuleessa oli mahdollista), ja suuntasi ulos pyykkikopan kanssa.
Itsepalvelupesula oli kiitollisen hiljainen tähän aikaan yöstä. Logan ei erityisemmin kaivannut minkäänlaista ihmiskontaktia, ja pesulan ainoa toinen asiakas, yksinäinen (sekä äkäisen oloinen) vanhempi rouvashenkilö vaikutti kaikkea muuta kuin sosiaaliselta. Niinpä mies sai nakata paitansa kaikessa rauhassa pyykkikoneeseen ennenkuin pesula sai illan kolmannen asiakkaansa, nuoren naishenkilön joka ei vaikuttanut tämäkään kovin hyväntuuliselta. Olisihan se pitänyt arvata, että yö ei voinut jatkua rauhallisena loppuun asti.
Ja vaikka Logan ei juuri nyt ollutkaan töissä, kaikkea muuta, oli levottoman ja pesukonetta potkivan nuoren naisen täysi huomiotta jättäminen yksinkertaisesti mahdotonta. Koneen huolehtiessa pyykeistä miehellä ei ollut muutakaan tekemistä kuin pitää kyseistä neitiä silmällä, ja lopulta seurailu jopa tuotti tulosta ja naisen kiukun syy (tai yksi niistä) selvisi kysymyksen muodossa.
Normaalisti rahan pyytely olisi saanut Loganilta osakseen vain jonkinnäköisen kohteellisen kieltäytymisen, mutta tilanne itsessään oli jo sen verran absurdi, että mies päätyi vain kaivamaan lompakon taskustaan. Logan ei vaivautunut edes vilkaisemaan nuoren naisen rahoja toista kertaa, vaan nappasi lompakostaan pienen pinon kolikoita, jotka varmasti riittäisivät pariin koneelliseen pyykkiä.
"Here you go." Ojennettuaan kolikot tummatukkaiselle naiselle Logan sujautti lompakon takaisin taskuunsa ja hymyili hitaasti, ehkä hiukan isälliseen sävyyn, ja nyökkäsi painokkaasti rahanvaihtoautomaatin suuntaan. "You shouldn't count on those things, they're always out of order when you need them." Saatuaan raha-asiat hoidettua poliisipäällikkö loi vielä yhden, arvioivan katseen naiseen, ja todettuaan tämän vaikuttavan enemmän tai vähemmän tasapainoiselta (ja selvältä, luojan kiitos, narkomaanien kanssa puheisiin joutuminen oli aina yhtä työlästä) hän nyökkäsi vielä toisen kerran.
"Good luck with the washing machine. They're kinda temperamental." Ja ihan kuin todistaakseen Loganin väitteen oikeaksi, miehen paitoja paraikaa pyörittävä masiina päästi sisuksistaan kolauksen, joka kuulosti lähinnä siltä, että yhden paidan taskuun oli jäänyt tiiliskivi tai pari. Se nyt tästä vielä puuttuisi, että kone päättäisi sylkeä öljyt sisuksiinsa tai jotain muuta yhtä tahdikasta.
|
|
|
Post by Deleted on Mar 30, 2016 12:37:19 GMT 2
Everything went better than expected. Muinainen meemi internetin syövereistä muistui elävänä mieleen, kun laupias samarialainen alkoi välittömästi kaivaa taskuaan. Noin sekunnin sadasosan ajan Zoe ehti tosin myös maalailla kauhukuvia käsiaseesta tai puukosta tai jostain muusta yhtä mielenkiintoisesta. Tässä kaupungissa sekään ei olisi ollut millään muotoa mahdoton skenaario. Spontaani murha 24h-pesulassa. Nainen oli suhteellisen nuoresta iästään huolimatta ehtinyt jo nähdä hullumpiakin otsikoita.
Onneksi se oli kuitenkin vain lompakko.
”Thank you. You’re a lifesaver”, Zoe ylisti pelastajaansa aidosti huojentuneena kiirehtiessään asettelemaan kämmenensä somaksi kupiksi miehen ojennetun käden alle. Hetkellisesti hän tunsi itsensä kerjäläiseksi. Erittäin häiritsevä mielikuva, joka olikin pakko pyyhkiä saman tien mielestä. Kodittomuutta ja keppikerjäläisyyttä pohtiessa kasvoille oli nimittäin jo melkein ehtinyt kohota pahoinvoiva irve, joka olisi saattanut antaa täysin vääränlaisen kuvan edessä seisovalle miehelle, jolla tuskin oli pääsyä Zoen päänsisäiseen kontekstiin. Kiitollinen, joskin kellonajasta ja ei-toivotusta eriteylläristä johtuen hieman väsynyt hymy oli varmasti parempi vaihtoehto kyseiseen tilanteeseen.
Kolikoita oli yli tarpeen. Zoe harkitsi asiasta huomauttamista ja ylimääräisten killinkien palauttamista, mutta piti lopulta suunsa ja kääntyi takaisin valmiiksi lastaamansa koneen puoleen. Mies näytti ulkoisen habituksensa puolesta edustavan sitä ikäluokkaa, joka saattaisi kokea avokätisyytensä torjumisen verisenä loukkauksena. Vastakkaisessa nurkassa kirjopyykkiään kuivausrumpuun siirtävä rouva sen sijaan näytti loukkaantuvan verisesti jo siitä, että Zoe erehtyi vilkaisemaan hänen suuntaansa. Haistattelu ja keskisormen esittely olisi voinut tulla kyseeseen, jos ei olisi pitänyt leikkiä asiallista ihmistä rahankerjuun takia.
Höveli setä moitti rahanvaihtoautomaattien luotettavuutta. Zoe vilkaisi pahanteon – jos siis halusi laskea pahanteoksi pyykkipulverin pummaamisen häijyltä mummolta häijyn mummon tietämättä – lomassa olkansa yli kohti sitä pahuksen rakkinetta ja pudisteli raskaasti huokaisten päätään. ”I don’t get why places like this still exist. This cash only thing is so outdated”, tummaverikkö totesi ja odotti samalla tilaisuutta hivuttaa pyykkiaineen mittakuppi takaisin häijyn mummon puolelle jahka häijyn mummon silmä seuraavan kerran välttäisi. Sopiva hetki koittikin, kun mummeli ryhtyi tavaamaan kuivausrummun ohjelmia. Kasuaalista varkaudesta selvittyään Zoe loi vielä käteismaailmaan turhautuneen katseen pyykkäilynsä rahoittajaan. ”I mean, it’s like the only thing you can’t pay with your credit card or an app of some sort or… And then there are places like this where you need change just to get one of these pieces of junk to do their damn thing.”
Spontaania avautumista seurasi vielä uusi raskas huokaus. Mobiili- ja korttimaksamiseen tottuneella prinsessalla oli huono päivä, ja käteisen uupuminen ei selvästikään ollut tehnyt siitä yhtään parempaa. Itsekseen typeriä kolikoita ja antiikkisia masiinoja kiroten Zoe keskittyi sullomaan oikean määrän kolikoita automaattiin, jotta hänen valitsemansa typerä rakkine suvaitsisi kytkeä virran päälle.
Pesuohjelmaa näppäillessä hän katsahti jälleen auliisti rahojaan jakaneen miehen suuntaan tämän varoitellessa pyykkikoneiden oikuista. Kommentti sai tummaverikön virnistämään ja puistelemaan päätään siihen malliin, että aiempi kokemus kyseisistä oikuista kävi enemmän tai vähemmän selväksi. Sanallista vastausta Zoe ei kuitenkaan ehtinyt antaa, sillä ilmeisesti miehen itsensä käyttämän koneen sisältä kuului juuri sillä hetkellä huolestuttavaa kolinaa. ”No shit”, Zoe hymähti huvittuneena ja kohotti merkitsevästi toista kulmaansa kääntyen sitten taas oman masiinansa puoleen. Virta oli päällä, vedentulo varmistettu, pesuohjelma valittu, pyykit ja aineet koneessa. Ehkä hän viimein uskaltaisi painaa ohjelman käyntiin ilman että jokin menisi vielä katastrofaalisesti pieleen.
”Just what the hell is happening over there?” oli pakko ihmetellä ääneen, kun toisesta koneesta kuului uusi ensimmäisen kaltainen kolahdus. Zoe heitti huvittuneen katseen uuteen parhaaseen ystäväänsä ja hyppäsi sitten paremman istumapaikan ja/tai tekemisen puutteessa lähimmän käyttämättömänä olevan pyykkikoneen päälle istumaan. Pesuohjelma pyörisi kuitenkin oman aikansa, eikä seisominen koko illan ja yön korkokengillä seikkailemisen jälkeen puhutellut väsynyttä sielua millään asteella.
”Have you not read the instructions?” Zoe kysyi mieheltä ja madalsi ääntään samaan tapaan kuin muisteli opettajiensa tehneen silloin kuin yrittivät syyllistää lapsiparkoja tunnustamaan tuhmat tekosensa. Nyökkäys seinälle ripustettuun laminoituun ja vähintään A3-kokoiseen paperiin, jossa kissankokoisin kirjaimin kiellettiin minkään muun kuin vaatteiden pyykkääminen muissa kuin erikseen esimerkiksi matoille ja suurille tekstiileille varatuissa koneissa.
Koska kaikki oli aina pakko vetää överiksi, maiskutteli nainen vielä muutaman kerran kieltä kitalakeaan vasten. Tsot, tsot.
”Sticks and stones may not break your bones, but they’ll most definitely fuck up that delicate little machine of yours.”
|
|
|
Post by max on Mar 30, 2016 19:31:54 GMT 2
Nuoren naisen kiitoksiin Logan vastasi vain kohteliaalla hymyllä, muutaman kolikon lahjoittaminen hyvään tarkoitukseen kun nyt ei kuitenkaan ollut mikään kovin kummoinen juttu. Sitä paitsi, jollain tapaa kyseinen neitokainen toi miehen mieleen tämän oman tyttären, joka oli jotakuinkin samaa ikäluokkaa tämän tapauksen kanssa, joten vaikka mies kuinka olisi yrittänytkin itselleen muuta uskotella, hän olisi luultavasti lahjoittanut nuorelle naiselle enemmänkin kuin muutaman hassun dollarin jos tämä olisi tajunnut pyytää. Tai sitten ei, mutta silti.
Naisen esittäessä varsin negatiivisen mielipiteensä pyykkikoneiden toiminnasta ja etenkin niiden maksutavoista Logan vain pudisti päätään hiukan huvittuneeseen sävyyn. Niinpä niin, ei kai se ihme ollut, että 2000-luvulla syntyneet lapset olivat järjestään hämmentyneitä käteisellä toimivista koneista. Nykyään lähes kaikki maksaminen hoidettiin kuitenkin elektronisessa muodossa, ja kun asiaa ajatteli vähän enemmän, oli kieltämättä vähän kummallista että pyykkikoneissa ei ollut mobiilimaksuvaihtoehtoa. "I suppose you're right", Logan myönsi mietteliäästi ja vilkaisi nopeasti kelloaan. Ei ehkä olisi pitänyt; viisarit raksuttivat valitettavan tasaisesti eteenpäin ja yöunien mahdollisuus tuntui valuvan läpi sormien kuin vesi siivilästä. Huomenna pitäisi jälleen tavata sekä toimittajia että työryhmiä ja yrittää saada jotain selkoa poliisiaseman tulipaloon, joka tarkoitti useampaa kuppia kahvia ja jokusta kofeiinitablettia siihen päälle.
"Or maybe you just picked the wrong laundry." Hän jatkoi samaan sävyyn ja veti itselleen yhden pesulan muovisista tuoleista, joka narahti uhkaavasti miehen istuessa alas. Saattoi olla, että pesulan valinta oli ollut virhe heille molemmille, sillä vaikka kolikoiden pyörittely ei ollutkaan Loganille mikään ongelma, miehen valitsema pesukone selvästi oli. Uusi kolaus sai muutaman rypyn kohoamaan tämän otsalle ja Logan hieraisi leukaansa melkein huolestuneesti, vilkaisten jälleen odottamattoman puheliaan seuralaisensa suuntaan. Selvästi kolaukset eivät edes olleet ylivilkkaan mielikuvituksen tuotetta kun kerran nainenkin kuuli kaiken, ja mies huokaisi raskaasti kumartuessaan tiirailemaan koneen sisään luukun lasin läpi.
"That's a damn good question... I think the machine is trying to eat my shirts. Or maybe murder them, hard to tell", hän totesi kuivasti. Lasin läpi ei valitettavasti nähnyt juuri mitään, eikä märästä vaatemytystä nyt muutenkaan oikein ottanut selvää. Vesi sentään näytti edelleen kirkkaalta ja hyvä niin, paidat kun olivat kaikki vaaleita, eikä Logan erottanut yrittämälläkään pyykin seasta mitään vierasesinettä.
"I have. Not the first time I'm doing laundry here", Logan jatkoi lähinnä itsekseen ja suoristautui sitten jälleen. Ehkä oli parempi antaa koneen vain hoitaa hommansa, pesuohjelmaa ei ollut enää jäljellä kuin reilu kymmenen minuuttia ja jos hyvin kävisi, kone ei ehtisi raadella paitoja siinä ajassa täysin piloille. Tai jättäisi ainakin yhden sekä puhtaaksi että ehjäksi eikä hänen tarvitsisi lähteä töihin pelkässä takissa ja neuleessa. "But it's definitely the first time it's making that noise with just shirts in there."
Pesukoneen tuijottaminen ei arvoitusta kuitenkaan ratkaisisi, ja otettuaan hiukan paremman asennon varsin epämukavalla tuolillaan Logan kääntyi jälleen seuralaisensa puoleen. "At least you seem to be having better luck so far. Let's hope it stays that way."
Pesulan kolmas asiakas tuhahti itsekseen jossain kuivausrumpujen tienoilla, ja Logan vilkaisi nopeasti mummon suuntaan, saaden vastaukseksi vain paheksuvan katseen. Miehen suupielet kohosivat pieneen, huvittuneeseen hymyyn tämän kääntyessä takaisin, ja melkein olisi tehnyt mieli huomauttaa jotakin siitä, miten vanhemman rouvan mielestä oli täysin sopimatonta, että hänen ikäisensä mies jutteli pyykkikoneista ja syödyistä paidoista nuorelle naiselle 24h-itsepalvelupesulassa tähän aikaan aamuyöstä. Kaikkea sitä. "So, what brings you to a laundry at this hour?" poliisipäällikkö päätyi lopulta kysymään niin luontevasti, että voisi kuvitella tämän harrastavan öisiä pyykkitupakeskusteluja enemmänkin. Se ei varsinaisesti pitänyt paikkaansa, mutta sosialisointi mieheltä sentään onnistui ainakin kohtalaisesti kellonajasta ja paikasta riippumatta, ja hiljaa istuminen olisi vain kiusallista.
|
|
|
Post by Deleted on Mar 30, 2016 20:44:38 GMT 2
Zoe hymähti itsekseen, kun mies ehdotti kolinan syyksi koneen sisällä tapahtuvaa murhaa. Siinä oli jotain tiettyä ironiaa. Olihan hän itse vain pari minuuttia aikaisemmin häviävän hetken ajan pyöritellyt mielessään spontaaneihin murhanhimoihin kytkeytyviä kauhuskenaarioita. Miksiköhän ajatukset tuntuivat toistuvasti ajautuvan henkirikosaiheisiin? Jospa kellonajalla oli jotain tekemistä asian kanssa. Univajeella oli tutkimusten mukaan oudompiakin vaikutuksia. Niitä oli joskus ollut listattuna jollain nettisivulla.
”I’m not sure how familiar you are with the concept of bragging, but let me tell you that your vast experience in the field of laundromats is probably not something you want to be openly boasting about.”
Kiusoitteleva, mutta hyväntuulinen äänensävy toivottavasti riitti paljastamaan, ettei Zoe aivan täysin tosissaan uskonut miehen tarkoittaneen antiensikertalaisuuskommenttiaan kerskailumielessä, vaikka oli siltä kuulostanutkin. Hän oli itsekin usein sortunut vastaavan sananparren käyttämiseen yrittäessään todistella jotain. Not my first rodeo, ja niin edelleen. Oli hassua kuulla samanlainen argumentti toisen ihmisen suusta. Etenkin, kun se toinen ihminen oli arviolta puolet vanhempi mies.
”Or maybe it is. I hope it’s not, though. ’Cause in that case, your life would have to be pretty damn uneventful”, Zoe jatkoi vielä kerskailemisaiheesta. Olisihan se tosiaan perin surullista, jos jonkun ainoa leveilemisen arvoinen saavutus oli vankka kokemus pyykinpesusta. Omalla kohdalla se ei olisi ollut mahdollista. Rikas prinsessa oli oppinut pyykkäämisen perusteet kantapään kautta ensimmäisten itsenäisten kuukausiensa aikana. Toisaalta, mitä saattoi odottaa tyttöseltä, jonka ei ollut eläessään tarvinnut huolehtia jostain niin maallisesta kuin likapyykistä. Sitä varten oli aina ollut palkattua työvoimaa.
”Let’s do that”, pyykkiprinsessa vastasi vähän tekopirteästi ja vähän liian leveän hymyn kera. Teemassa pysymisen kunniaksi hän kopautti pari kertaa pyykkikoneen kattoa. Eihän se tietenkään ollut puusta valmistettu, mutta tärkeintähän oli ajatus. Tuurilla oli kuitenkin toisinaan uskomaton taipumus heittäytyä äärimmäisen huonoksi juuri tällaisina ajankohtina. Toki kyseessä olivat tällä kertaa vain työvaatteet, mutta silti. Olisi ikävää selvitellä tuhoutuneiden työvaatteiden kohtaloa työnantajan kanssa.
Zoe seurasi katseellaan miehen katsetta pesulan kolmatta pyörää kohti. Mummo kurtisteli kulmiaan ja puhisi itsekseen. Se sai nuoremman naisen hymyilemään huvittuneena. Hän ei ollut täysin varma, mistä mummelin paheksunta kumpusi. Pyykkirauhan häirinnästä, rahan kerjäämisestä, kolisevasta pyykkikoneesta, toisten ihmisten sosiaalisuudesta vai kenties jostain ihan muusta. Eikä sillä oikeastaan ollut väliäkään. Jos Zoe joskus jaksoikin kiinnostua happamien mummojen happamuuden taustoista, se hetki ei ollut aamuyön pikkutunneilla itsepalvelupesulassa. ”I wonder what’s gotten her granny panties in a twist”, tummaverikkö ihmetteli silti ääneen. Ehkä jopa riittävän kovaan ääneen, jotta mummelikin sen kuuli. Silläkään ei oikeasti ollut väliä.
Laupias samarialainen jatkoi jutustelua ihan oma-aloitteisesti. Zoen huulet kaartuivat vinoon hymyyn. Hän oli jo etukäteen harmitellut puhelimensa vähäistä akkua, koska pesuohjelman valmistumisen odotteleminen olisi voinut olla todella haitallista mielenterveydelle, ellei saatavilla ollut minkäänlaista ajanvietettä. Ja tokihan tuntemattomille ikämiehille jutteleminen kävi ajanvietteestä. Tai ainakin ajantaposta. Viihdyttävyydestä ei vielä voinut sanoa mitään. Toistaiseksi miehestä välittyi vain lähinnä jäyhän asiallinen vaikutelma. Parempi tosin sekin kuin peittelemätön halveksunta ja negatiivisuus, jotka molemmat olivat häijystä rouvasta huokuvia asioita.
"Can't you tell?" Zoe vastasi miehen uteluihin ja leikki yllättynyttä. "It's just the general atmosphere in here. I’m loving the vibe. I hang out here all the time with my home girl over there”, hän jatkoi huitaisten lopussa käsivarrellaan jotakuinkin siihen suuntaan, jossa tuhahteleva mummo parhaillaan vaikutti. Levänneenä hän olisi ehkä jaksanut laskea leikkiä pidempäänkin. Väsyneenä oli kuitenkin tyytyminen pokerinaaman pyyhkimiseen ja melko ponnettomaan olankohautukseen, joita seurasi totuudenmukaisempi selitys.
”I had the pleasure of getting the contents of a young lady’s stomach on my clothes tonight.”
Kaunista tarinaa seurasi asianmukaista nyökyttelyä ja fuck my life -henkistä ilmeilyä, kunnes tarinan ympäripyöreys valkeni itsellekin. Zoe loi arvioivan katseen muovituolilla istuvaan mieheen ja pohti olisiko tällä huumorintajua. Mutta oliko silläkään oikeastaan mitään väliä? Zoe päätti että ei ollut.
”I mean, I’m a serial killer”, neitokainen aloitti täydentävän selityksensä täysin vakavalla naamalla. ”I slice people open and gut them in the streets while the city sleeps, and sometimes it can get a little messy. Thank all the gods for 24 hour services like this! It keeps us murderers going.” Zoe eläytyi rooliinsa niin hyvin kuin näyttelijänlahjoiltaan kykeni ja väsymykseltään jaksoi, ennen kuin pokka petti noin viiden sekunnin kuluttua. Heikkoa. Omille huonoille jutuille nauraminen kertoi jotain siitä, miten pahasti nuori nainen oli unen tarpeessa.
”Sorry, sorry. I’m really tired. Like, really tired”, Zoe pahoitteli ja pyyhki kyyneliä silmäkulmistaan. Oli hauskaa. Onneksi ei ollut mukana taskupeiliä, josta olisi voinut tarkistaa, olivatko ripsiväritkin levinneet äärimmäisen hauskan vitsihetken yhteydessä. Rauhoituttuaan Zoe nyökäytti muutaman kerran lyhyesti päätään ja kiristi skarppaamisen merkeissä poninhäntäänsä. ”Some asshole threw up on me and I didn’t want to wake up in the morning with my clothes still reeking of booze and puke”, hän kertoi koko totuuden häikäisevästä elämästään ja pyöräytti vielä lopuksi silmiään. Ajan tappamiseksi haettiin parempi istuma-asento ristimillä vasen jalka oikean jalan yli ja nojaamalla kevyesti taaksepäin käsivarsien varassa ennen vastakysymyksen esittämistä: ”What about you? Stone washing your shirts for a book club meeting or something? You do realize that that shit is mainly for jeans and denim and stuff?”
|
|
|
Post by max on Mar 31, 2016 13:40:05 GMT 2
"I don't know, it might actually be quite a curious life", Logan pohti hiukan huvittuneena nuoren naisen kyseenalaistaessa hänen aiemman huomautuksensa pyykinpesukoneista ja niiden käyttökokemuksista. Ei hän nyt erityisemmin ollut kommenttia tarkoittanut varsinaisena kerskailuna, mutta saattoihan sen noinkin ottaa, ja ainakin sen pohjalta saattoi kuvitella yhtä sun toista poliisipäällikön mahdollisesta elämästä. Olisihan sa kieltämättä varsin mielenkiintoista, jos elämän suurin saavutus omasta mielestä olisi pesukoneiden käyttöohjeiden opettelu ulkoa. Kuulosti ainakin yksinkertaiselta ja vaarattomalta tavalta elää, sikäli kun ei tullut satunnaisen aggressiivisemman pesukoneen syömäksi tai ryöstetyksi matkalla pesulaan.
Vanhemman rouvan tuhina muistutti lähinnä kiukkuista siiliä, ja Logan ohitti puheliaamman seuralaisensa kommentin pelkällä hymähdyksellä ja jollain hymyntapaisella. Vanhoista ihmisistä ei aina ihan ottanut selvää; mieheltä olisi itse asiassa löytynyt useampikin tragikoominen tarina vanhusten hyökkäyksistä virkavallan edustajien kimppuun milloin minkäkin syyn vuoksi. Niiden jakaminen spontaanisti pesulassa keskellä yötä ei kuitenkaan tullut kysymykseenkään, ja niinpä Logan kieskittyi vain kuuntelemaan tummaverikön vastausta kysymykseen tämän pesulakäynnin syistä.
Miehen kulmat kohosivat epäuskoisen huvittuneesti naisen väittäessä tulevansa tänne vain huvikseen. "Of course", hän totesi yksinkertaisesti, vaikka molemmille oli varmasti jo ihan pelkän äänensävyn pohjalta selvää, että Logan lähinnä leikki mukana. Selityksen ensimmäistä versiota seurasi kuitenkin jo vakavammalla naamalla annettu vastaus, joka vei varsin tehokkaasti ajatukset pois agressiivisista mummoista ja rhkä lähinnä työnkuvan puolesta toi mieleen jotain aivan muuta.
Onneksi sentään nainen jatkoi selostustaan, ja tämän myöntäessään olevansa sarjamurhaaja Logan rentoutui samantien. Murhaajat harvoin myönsivät asioita ihan tällä tavalla julkisesti, jollei kyseessä sitten ollut joku pahemman luokan psykopaatti, joka kai sekin olisi ollut ihan mahdollista. Naisen selostus sai osakseen lähinnä kohteliaan katseen, mutta tämän alkaessa nauraa ei Logankaan voinut olla hymyilemättä aidon huvittuneesti muutaman rypyn ilmestyessä silmäkulmiin hymyn vain levetessä hetkellisesti. "Yeah, I get that", hän myönsi ja nielaisi uhkaavan haukotuksen heti perään. Niille ei sopinut antaa periksi tai väsymys iskisi päälle toden teolla. "It was a good story though." Melkein sääli, ettei se ollut ollut totta, tämä olisi ollut siinä tapauksessa ehkä helpoin pidätys ja tunnustus koskaan.
Logan pudisti päätään hiukan ja vilkaisi jälleen vaatteitaan pyörittävää pesukonetta sen näköisenä, että vempaimen hiljaisuus parin ensimmäisen kolahduksen jälkeen lupasi varmasti pientä räjähdystä lähiaikoina. Vielä minuutti, jonka jälkeen hän pääsisi (toivottavasti) sotimaan kuivausrummun kanssa. "Nothing that exciting, I'm afraid. A book club meeting wouldn't sound too bad", hän myönsi ja nojautui rennosti taaksepäin natisevassa tuolissaan. "Forgot to do laundry before I ran out of clean shirts, and I can't very well go to work in something that smells like the laundry basket." Selitys päättyi yhden hartian kohautukseen ja kuivaan, vähän vinoon hymyyn. Ei todellakaan se kaikista kiinnostavin selitys, mutta ainakin se oli totta.
Pyykkikoneen kello päätti sillä hetkellä kääntyä nollaan, ja kone päästi hiukan ratisevan, vaativan piippauksen, joka sai Loganin kapuamaan takaisin jaloilleen natisevalta tuoliltaan. Koneen luukku sentään aukeni kiltisti, ja paidatkin näyttivät nopealla vilkaisulla ehjiltä miehen keräillessä niitä metalliseen koppaan kuivausrumpuun siirtoa varten. Myöskään mysteerisen kolinan syytä koneen uumenissa ei näkynyt, vaan ulos tulivat vain ja ainoastaan ne paidat, jotka Logan oli sisään laittanut. Ensi kerralla voisi silti ehkä olla varmuuden vuoksi parempi valita eri kone. Tai ehkä kokonaan eri pesula.
|
|
|
Post by Deleted on Mar 31, 2016 16:51:05 GMT 2
”No, it wasn’t”, Zoe puisti päätään ja tukahdutti vielä viimeiset väsyneet tyrskähdyksensä, kun ystävällisesti kolikkoautomaattia leikkinyt mies kehui hänen hatusta tempaistua tarinaansa. ”Thanks for understanding, though.” Joko miehellä oli kuivahkoon yleisvaikutelmaan sopiva kuiva ja tylsä huumorintaju, johon oikeasti upposi niinkin huono läppä kuin kukkakeppin fysiikan äärellä kalpenevan tytön sarjamurhaajaura, tai sitten tämä vain sääli väsyneen tyttöpoloisen väsynyttä läppää. Nämä olivat ne kaksi vaihtoehtoa, joita Zoe mielessään pyöritteli. Miestä katseellaan arvioidessaan hän ei kuitenkaan onnistunut lukemaan tämän ilmeestä tai eleistä oikein mitään kumpaakaan teoriaa tukevaa. Ehkä todellisuus oli jotain niiden väliltä? Tai jotain aivan muuta?
Okei. Ehkä teoria kuivasta persoonasta oli sittenkin lähimpänä totuutta. Eiväthän epäkuivat ihmiset voineet kuvailla kirjakerhon kokoontumisia jännittäviksi tapahtumiksi, eiväthän? Zoen kulmat kaartuivat huvittuneelle kaarelle, ja hänen kasvoillaan viipyili hivenen epäuskoinenkin ilme. Äijäparkaa kävi melkein sääliksi. ”A book club meeting wouldn’t sound too bad? Just what do you do with your everyday life, if a gang of bookworms discussing plot holes in a book that no one’s read since the beginning of time itself is what gets you going?” Ei sillä, että Zoella olisi ollut mitään kirjoja tai lukemista vastaan. Hänellä oli itselläänkin ollut lyhyt kirjatoukkavaihe jossain eläinvillitysvaiheen ja poikabändi-innostuksen välissä. Varta vasten lukemista ja lukemisesta keskustelemista varten perustettu kalkkisten piiri ja piirin tapaamisista nauttiminen kuulosti silti vieraalta konseptilta.
Tylsä tarina pyykkäämisen unohtamisesta ja puhtaiden paitojen tarpeesta oli pienoinen pettymys. Zoe oli odottanut enemmän. Miksi? Sitä hän ei osannut itsekään määritellä. Eivät hänen kohtaamiensa yöpyykkääjien tarinat olleet ennenkään järin kiehtovia olleet. Ulkonäön perusteella reippaasti yli 60-vuotiaan antisosiaalisen mummon motiivit öiseen pesulavierailuun olisi tosin voinut olla mielenkiintoista selvittää. Siis sikäli mikäli ei olisi tarvinnut pelätä mummon puraisevan päätä irti jokaiselta, joka rohkenisi lähestyä kysymyksen kera tai ilman.
"Sounds like a very serious job”, pesulan nuorin nainen huomautti yrittämättä peitellä äänestään sitä, miten pitkäveteiseksi hän kuvitteli kuvatun kaltaisen työpaikan. Vaikka kukapa työnantaja toisaalta haluaisi työntekijöidensä haisevan likapyykille. Tylsä toimistotyö juolahti silti ensimmäisenä mieleen. Mahdollisesti siksi, että mielikuvat putipuhtaista ja prässätyistä paidoista ja huolitelluista ihmisistä yhdistyivät melko luontevasti mielikuvaan toimistosta. Asianajotoimisto tai jonkinlainen suurempi yritys ehkä?
Zoe kallisti mietteliäänä päätään tarkastellessaan jälleen kerran miestä päästä varpaisiin tämän keskittyessä siirtämään pyykkejään kuivausrumpuun. Maailman tylsin keskiverto keski-ikäisen miehen hiustyyli ja yksinkertainen mutta tyylikäs vaatetus yhdistettynä rauhalliseen olemukseen ja kellonaikaan nähden erittäin asialliseen puhetapaan kieltämättä puhui esimerkiksi virastotyöhön tottumisesta. Tai lakimiesurasta. Raha-asioiden puitteissa kohtaaminen tosin johdatteli ajatuksia myös kirjanpidon pariin. Zoe hymähti puoliääneen ja mutristi vakuuttuneena alahuultaan, koska ensivaikutelman perusteella hän saattoi helposti kuvitella miehen kirjanpitäjän kaltaiseen kuivaan ammattiin. Hyvä ryhti ja raamikas varsi kuitenkin vähän hämäsivät. Ei kai konttorirotilla ollut aikaa tai motivaatiota pitää sellaisia yllä?
Vahvoja hartioita ja mukavanmuotoista selkää olisi voinut unohtua tuijottelemaan pidemmäksikin aikaa. Zoe ymmärsi juuri ja juuri pyyhkiä vinon myhäilevän hymyn huuliltaan, kun epäilty konttorirotta oli saanut siirrettyä paitansa kuivausrumpuun. Toisen edistyksen innoittamana hän vilkaisi oman koneensa ajastinta, joka näytti vielä aivan liian suuria lukemia. Havaintoa seurannut huokaus oli yksi tuskaisimmista, mitä nuoren hotelliperijättären huulilta oli koskaan purkautunut. ”This is taking forever”, Zoe vaikeroi lähinnä itsekseen. Kenties juuri siksi hän jätti mainitsematta, ettei siistejä kauluspaitoja välttämättä kannattaisi luovuttaa itsepalvelupesulan surkeiden kuivausrumpujen turmeltavaksi – sen hän oli itse oppinut kantapään kautta. Mies ei ollut tähän asti vaikuttanut mitenkään superpuheliaalta, mutta olihan tämä kohteliaasti osallistunut smalltalkiin, eikä Zoella ollut elämää suurempaa hinkua jäädä nurkassaan tuhahtelevan muorin kanssa kahden kesken.
"So, we still have no idea what caused all that wretched noise?” Zoe yritti epätoivoisesti jatkaa jutustelua ennen kuin kellahtaisi kumoon lattialle ja kuolisi tylsyyteen. Tummien silmien katse viivähti hetken kuivausrummussa, joka oli parhaillaan aloittamassa tuoreimpien uhriensa säälimätöntä kuluttamista. Omatunto melkein soimasi, kun Zoe ajatteli epäedustavan lopputuloksen mahdollisuutta. Toisaalta, ehkä tuo nimenomainen kuivausyksilö olisi hellävaraisempi kuin hänen kerran erehdyksessä kokeilemansa? Katseen palautuessa tuntematonta kohtaloa odottavien paitojen omistajaan oli neitokainen jo kallistanut viattomasti päätään ja loihtinut kasvoilleen kysyvän ilmeen.
”I was sort of hoping your washing machine would turn out to be possessed or something. A little poltergeist activity would’ve spiced things up a bit.”
|
|
|
Post by max on Mar 31, 2016 20:29:17 GMT 2
Logan olisi melkein voinut nauraa nuoren naisen epäuskoiselle ilmeelle hänen kehuessaan kirjakerhoajatusta. No, okei, jos totta puhuttiin lukupiirit eivät ehkä olleet ihan sitä, mitä hänkään olisi vapaa-ajallaan ensimmäiseksi valinnut, tosin sekin riippui aika paljon kirjasta; Orwellin klassikoita tai vanhoja Star Wars -romaaneja Logan luultavasti olisi puinut ihan mielellään muutaman asiaan perehtyneen alan harrastajan kanssa. Mutta sitä tämän näpsäkän nuoren neidin ei tarvinnut tietää.
"It depends on the book", mies tyytyi toteamaan huvittuneeseen sävyyn ja hetken asiaa mietittyään lisäsi vielä "...and on the gang". Sillä niinhän asia oli. Tylsäkin kirja voisi olla ihan kiinnostava oikeiden ihmisten käsissä. Viime aikoina kaikki Loganiin käsiin päätyneet kirjat tosin olivat käsitelleet lähinnä julkishallintoa ja rikosoikeutta ja, ehkä vähän kiinnostavampana aiheena, psykopaattien ajatusmaailmoita. Kaikki olivat kuitenkin vain työjuttuja, joten niiden puiminen jossain lukupiirissä tuskin olisi kovin hedelmällistä.
Tummaverikön kommentti työn vakavuudesta sai Loganin viimein naurahtamaan ja pudistamaan päätään, ja katse, jonka mies loi nuorempaan seuralaiseensa, oli melkein kiusoitteleva. "Sounds like a very boring job, you mean", hän korjasi samalla huvittuneella äänellä siirtäessään lähinnä pesuaineelta tuoksuvat paitansa kuivausrummun sisuksiin. Ei vaatinut paljoakaan älyä tajuta, että melkeinpä mikä tahansa kauluspaitoja ja puvuntakkeja vaativa työ kuulostaisi tämän leidin mielestä tylsältä, eikä Logan ihmetellyt yhtään. Samilla oli tapana sanoa ihan samaa, niinä harvoina kertoina kun miehellä oli aikaa tavata aikuista tytärtään. Sotilaasta poliisiksi ja siitä pyörittelemään papereita? Kuulosti kieltämättä vähän lahjojen tuhlaamiselta.
"I'm a cop", Logan myönsi lopulta sulkiessaan kuivausrummun luukkua ja vilkaisi nopeasti seuralaisensa suuntaan. "Though I mostly just read reports and talk to the press about whatever they happen to want to talk about." Kaikkea muuta kuin kiinnostavaa jos totta puhuttiin, eikä ihan sitä, mitä Logan oli ajatellut vähän yli neljäkymppisenä tekevänsä, mutta ainakin työ oli tärkeää ja toisinaan mies ehti jopa piipahtaa kentälläkin. 'Toisinaan', eli tässä tapauksessa noin kerran kuussa.
Kuivausrummun näyttö ilmoitti ohjelman kestoksi tasan 20 minuuttia, ja Logan olisi voinut toistaa suoraan naisen valituksen koko urakan kestosta. Vaikka pesuohjelma oli kestänyt vaivaiset parikymmentä minuuttia, tähän aikaan yöstä sekin aika oli tuntunut paljon pitemmältä. No, ainakin hänellä oli seuraa ja jotain mistä puhua, vaikka se joku nyt sattuikin olemaan vain meluava pyykinpesukone.
"Nope, nothing", mies myönsi toisen kysellessä syytä pesukoneen kolinaan, ja kurtisti hiukan kulmiaan tummaverikon mainitessa poltergeistit. "I'd rather say a virus or a stray program, but I suppose a poltergeist would do too", hän jatkoi miettimättä sen kummemmin mitä sanoi. Logan oli aikanaan lukenut pari omituista romaania, joissa virukset valtasivat kodinkoneita, ja tämänhetkinen tilanne alkoi vaikuttaa yhden lähtötilanteelta.
"At least the dryer's playing nice", hän huomautti ja päätyi sitten vilkaisemaan jälleen kelloaan. Tässä kohtaa oli jo myönnettävä, että nukkumaan ei ehtisi, joten Logan pyöräytti hartioitaan pari kertaa ja vilkaisi pesulan kolmanteen asiakkaaseen mietteliäästi ennenkuin kääntyi takaisin nuoren naisen puoleen. "I think I'm gonna go grab some coffee. Feel like tagging along or would you rather stay and watch over our laundry?" Viereisessä korttelissa oli kellon ympäri auki oleva kioskintapainen, josta sai varmasti täysin laadutonta takeaway-kahvia vielä tähänkin aikaan. Kun kerran hereillä oli pakko pysyä, kai siihen oli ihan luvallista hakea vähän apua?
|
|
|
Post by Deleted on Mar 31, 2016 21:57:03 GMT 2
”Your words, not mine!” Zoe tarttui nopeasti tilaisuuteen ja osoitti uutta tuttavuuttaan melkein hyökkäävästi etusormella, jotta tämä varmasti muistaisi ikuisesti olleensa itse se, joka moitti puhtaita kauluspaitoja vaativaa työtä tylsäksi. Voitonriemuinen hymy koristi naisen huulia vielä pitkään. Oli aina riemukasta, kun joku tajusi itsekin olevansa tylsä kalkkis ilman, että Zoen täytyi sitä heille erikseen kertoa. Ilmeisesti paitapyykkimies sittenkin ymmärsi muunkinlaisen kuin kuivan huumorin päälle. Itseironia ainakin vaikutti luonnistuvan.
Jos Zoe ei olisi ollut väsymyksestä veltostunut, olisi hän ehkä pienen hetken ajan jähmettynyt kauhusta, kun mies kertoi todellisen ammattinsa. Näillä tunneilla järkytys riitti kuitenkin vain valamaan kasvoille yllättyneen ilmeen ja saamaan lihakset jännittymään muutamaksi sekunniksi. Mikään tapakriminaalihan Zoe ei ollut, mutta olihan hän toki muutamaankin otteeseen ollut tekemisissä virkavallan kanssa erinäisten tempaustensa puitteissa. Lähinnä vaistomainen reaktio taisi kuitenkin kummuta verenperimästä ja äidin moraalisesti harmaasta menneisyydestä ja perhetaustasta. Poliisisedän täsmentäessä työnkuvaansa muisti Zoekin jälleen hengittää ja rentoutua.
”Well, now I feel sort of stupid for revealing my murderous passions earlier”, tummaverikkö naurahti häivähdys ihka aitoa nolostuneisuutta äänessään. Ihan pientä vaivaantuneisuutta omaan aiempaan höpöhöpöjuttuun liittyen ilmaisi myös hermoiluksikin tulkittava ponnarin kopelointi – tummat hiukset päätyivät lyhyen näpertelyn päätteeksi jälleen takaisin sotkuiselle nutturalle – ja astetta epäluonnollisempi hymähtely. ”Boy could that have backfired quickly”, Zoe jatkoi vielä ja pyöräytti itseironiaa tihkuen silmiään. Onneksi hän ei oikeasti ollut sarjamurhaaja. Muuten tilanne olisi voinut olla vielä paljon kiusallisempi. Tilapäisesti sekaisin menneet pasmat alkoivat kuitenkin jo vähitellen palata järjestykseen, minkä kunniaksi oli yritettävä palauttaa omaa uskottavuutta nokkelalla kommentilla: ”Assuming, of course, that you would even manage capturing a brutal serial killer like myself. After all, such a task could very well cause some unwanted damage and stains on your clean and fancy shirts. Would it be worth the risk?”
Oli hauskaa, miten muitta mutkitta poliisisetä lähti mukaan poltergeist-ajatusleikkiin. Kuiva ensivaikutelma alkoi hiljalleen hälvetä. Ei Zoe välttämättä vielä olisi kutsunut miestä pyjamabileisiin, mutta joihinkin suuriin puoli naapurustoa kattaviin pomppulinnajuhliin ehkä. Sellaisiin, joihin kutsuttiin se rinnakkaisluokan inasen verran outo silmälasipäinen poikakin. Saattoi tietysti hyvin olla, että myöhäinen/varhainen kellonaika aiheutti vanhemmassa miehessäkin niin kovan luokan epätoivoa, että päätön ja hännätön tyhjänpäiväinen jutustelu oli pienempi paha kuin viettää se vajaa tunteroinen tuppisuuna pyykkikoneen luukkua tuijottaen. Mene ja tiedä.
”A virus or a stray program, huh?” Zoe toisti huvittuneen hymyn kera ja naksautti sitten mietteliäänä kieltään. ”Which would you rather it be, household appliances taking over the world one laundromat at a time or a supernatural poltergeist event?” nainen kysyi. Aprikoivasta ja uteliaasta ilmeestä päätellen hän myös odotti mielenkiinnolla vastausta. Univajeaivoilla oli erikoisia tapoja yrittää pitää mieltä edes jollain tasolla virkeänä. Asiaa pohdiskellessaan Zoe laski myös aiemmin ristimänsä jalan roikkumaan vapaasti pyykkikoneen reunan yli ja kopsutteli vaimeasti kantapäitään koneen runkoa vasten. ”I’d probably go with the poltergeist. I mean, they are usually bound to that one certain location, whereas a virus or whatever could easily spread from these machines to our phones and onward to other electronic devices making it a much harder thing to stop. Poltergeists are easier to isolate, I think.”
Zoe unohtui syvällisten pohdintojensa ajan tuijottamaan määrittelemätöntä pistettä jossain vastakkaisen seinän vasemmassa ylänurkassa, mutta palautti vastausta odottavan katseen takaisin poliisimieheen. Kai alan ammattilaisella olisi jonkinlainen näkemys hypoteettisten turvallisuusuhkien kanssa operoimisesta?
Kahvi kuulosti houkuttelevalta. Erittäin houkuttelevalta. Siitäkin huolimatta, ettei Zoe ollut oikeastaan edes osannut kaivata kofeiinia ennen kuin toinen oli ottanut sen puheeksi. Henkevät pyykinpesun oheiskeskustelut olivat kaikesta päätellen tehokkaita harhauttajia kahviriippuvuudesta kärsiville. Pitäisi muistaa jatkossakin. Pesulasta poistuminen tosin mietitytti. Zoe vilkaisi ensin jäljellä olevaa aikaa pyykkikoneen kellossa ja sitten omaa saalistaan kuivausrummusta keräilevää vanhempaa rouvaa.
”I’m not sure if I trust that bitch”, Zoe tuumasi ääneen ja kurtisti kulmiaan mummolle, joka juuri sillä hetkellä sattui vilkaisemaan hämillisenä hänen suuntaansa, mutta ei onneksi ilmeisesti kuullut, miten äärimmäisen kunnioittavaa kieltä nuori nainen vanhemman polven rouvasta käytti. ”She’s very sketchy, don’t you think?” nuorempi nainen jatkoi ja siirsi katseensa mummelin pyykkivuoresta kahvittelua ehdottaneeseen mieheen. Työriepujen katoaminen ei toki olisi mikään maailman suurin menetys, mutta siitäkin voisi aiheutua tuskastuttavan paljon selvitettävää ja ehkä jopa papereiden allekirjoittamista tai jotain. Sellaiseen kuluisi aikaa, jota voisi käyttää paremminkin.
Mutta kahvi kieltämättä houkutteli.
Zoe päätti ratkaista ongelman samalla tavalla kuin oli ratkaissut monta muutakin ongelmaa elämässään. Keikauttamalla somasti päätään ja hymyilemällä nätisti. ”I would love a big fat cup of black coffee without any sweeteners, though”. Vaivihkaisesta ryhdin kohentamisesta rintavarustuksen esiintuomiseksi ei yleensä ollut haittaa, mutta tällä kertaa se jäi tekemättä. Zoe ei nimittäin ollut aivan täysin varma kannattaisiko poliisisetään hyödyntää alfaurosviettiä herätteleviä vai isällisiä vaistoja herätteleviä vippaskonsteja. Vanhemmista miehistä ei oikein koskaan tiennyt. Siksi tarkoituksella yli lyöty silmien räpsyttely sai tähän hätään riittää. Olihan setä sentään lahjoitellut jo kolikoitakin. Jospa hyväntekeväisyys jatkuisi kahvien kiikuttamisenkin muodossa?
”I’ll promise to keep an eye out for shirt-stealing mofos and/or viruses that are plotting to take over the world via washing machines.”
|
|
|
Post by max on Apr 8, 2016 13:31:09 GMT 2
Nuoren naisen reaktio ei mennyt Loganilta suinkaan ohi; poliisin työstä ainakin reilu neljännes oli ihmisten kehonkielen lukemista ja näiden reaktioiden tulkisemista. Mies ei kuitenkaan päätynyt vetämään asiasta mitään sen kummempia johtopäätöksiä; poliiseilla oli tapana herättää ihmisissä jos jonkinlaisia tuntemuksia vaikka nämä olisivat olleet työajan ulkopuolella ja vaikka toisella osapuolella ei olisi koskaan ollut edes rikollisia ajatuksia. Mallory Cityn kaltaisessa paikassa, tai pikemminkin missä tahansa näin sodan jälkeen, asia oli vielä mutkikkaampi poliisien tehdessä työtään usein hiukan kyseenalaisella moraalilla.
Naisen selventäessä reaktiotaan Logan päätyi vain hymyilemään huvittuneesti ja pudistamaan päätään. "That would've been the easiest confession from a criminal ever", hän huomautti kuin asiassa ei olisi mitään sen kummempaa. Eikä siinä ollutkaan. Jostain syystä ihmiset tuntuivat kuvittelevan, että poliisit eivät osanneet vitsailla rikollisista asioista, eikä se olisi voinut olla kauempana totuudesta. Toisen vitsailu sai Loganin hymyn vain levenemään entisestään ja mies loi nuoreen seuralaiseensa arvioivan katseen, kuin olisi tosissaan miettinyt asiaa.
"I'm not sure. You look like a fighter", hän totesi vakavalla naamalla ennenkuin näytti jälleen lähinnä miettivältä poltergeist vastaan tietokonevirus -pohdinnan seurauksena. Molemmissa oli tosiaan puolensa, ja neidin esittämä näkemys poltergeistien paikallaanpysyvyydestä oli kieltämättä varteenotettava näkökohta. Lopulta Logan kuitenkin pudisti hiukan päätään ja vilkaisi kuivausrumpua sen näköisenä, ettei olisi ollenkaan ihmetellyt jos mokoma laite olisi kohta lähtenyt mukaan ystävänsä pesukoneen kapinaan ihmiskuntaa vastaan.
"I'd pick the virus anyway. I'm more familiar with them, and they're easier to stop, in theory. No need for exorcism or anything, just a tech guy and a good computer." Tilanteen absurdius alkoi taas muistutella itsestään, ja ajatus kahvista kävi hetki hetkeltä kutsuvammaksi, seuran kanssa tai ilman. Nuoren naisen huomautus pesulan kolmannesta asiakkaasta sai Loganilta vain nopean, hiukan paheksuvan katseen, mutta tähän aikaan oli ihan turha edes kuvitella jaksavansa alkaa korjata teinien kielenkäyttöä, ja niinpä hän vain antoi asian olla ainakin toistaiseksi. Ei se nyt mummelin maata kaataisi niin kauan, kuin tämä ei kuullut nuoremman naisen sanoja.
Vastaus kahvittelukysymykseen ei tullut yllätyksenä. Itse asiassa Logan olisi ollut yllättyneempi myöntävästä vastauksesta; vieraan vanhemman miehen kanssa lähteminen yhtään minnekään keskellä yötä ei ollut koskaan erityisen turvallinen vaihtoehto, väitti tämä miten kovaa tahansa olevansa poliisi, ja niinpä mies oli lähinnä vain tyytyväinen. Neidin keikistely tuli kuitenkin pienenä yllätyksenä (vaikkei sen ehkä olisi pitänyt), eikä Logan voinut väittää, että yllätys olisi ollut mitenkään epämiellyttävä. Poltergeisteja metsästävä pyykkäri oli kuitenkin kaikin puolin mukavaa katseltavaa, ja vaikka Logan olisikin tuonut naiselle kahvia ilman hymyäkin, ei siitä ainakaan ollut haittaa.
"I'll see what I can do", poliisipäällikkö lupasi ja oli jo suunnata ulos pesulasta tullessaan toisiin ajatuksiin, ja kääntyi takaisin nuoren naisen puoleen. "What's your name, if you don't mind me asking? Gotta know who to look for in case you decide to go rogue and take off with my precious shirts." Tapansa mukaan Logan ojensi naiselle vielä kätensä, kohteliaisuus ennen kaikkea. "I'm Logan."
|
|
|
Post by Deleted on Apr 17, 2016 22:50:34 GMT 2
”Maybe, maybe”, Zoe nyökytteli päätään poliisisedän viruslogiikkaa myötäillen. Mietteliäästä huulten mutristelusta päätellen neitokaisella oli kuitenkin vielä jotain mielen päällä tietokonevirusten vallankumoukseen liittyen. Aikansa puoliääneen hymistyään ja poskensa sisäpintaa ajattelutyön lomassa pureskeltuaan tummaverikkö kohottikin jälleen katseensa aamuöisen apokalypsikeskustelun toiseen osapuoleen.
”But, you know, if I was a superintelligent virus trying to take over the world, I’d probably eliminate all the tech guys and good computers first. Like, that would be the logical thing to do, right? Take out the obvious threats?” Zoe tuumi otsaansa kurtistellen ja tuijotti keskustelukumppaniaan kysyvästi. Ehkä ihan pieni haastava pilke silmäkulmassaan, mutta lähinnä kuitenkin kysyvästi. Nuorella perijättärellä oli aina ollut taipumusta strategiseen ajatteluun. Ikävä kyllä hän oli useimmiten hyödyntänyt tuota taipumustaan kaikkea muuta kuin produktiivisilla tavoilla. Esimerkiksi aamuyöllä itsepalvelupesulassa koneiden kapinan teoretisoimisessa. ”You’d think an officer of the law would think these things through”, Zoe jatkoi ja tavoitteli teennäisen pettynyttä äänensävyä, johon yhdisti tuomitsevaa päänpuistelua. ”Now I understand why they only give you paperwork.”
Kahvin noutaminen jotenkin vielä kruunasi Zoen mielessä viimeisen minuutin ajan muodostuneen kuvan kiltisti työpisteensä ääressä ahertavasta paperinmakuisesta miehestä. Mukanokkelan sihteerivitsin hän piti kuitenkin strategisesti omana tietonaan, ettei vaarantaisi omia mahdollisuuksiaan saada lähihetkinä kofeiiniannosta. Niinpä nuori nainen tyytyikin vain hymyilemään sievästi ja kallistamaan päätään vielä vähän lisää, kun ystävällinen poliisiherra lupaili tekevänsä voitavansa. ”I’d appreciate that”, ylikasvanut loinen lirkutteli iloisesti. Oikeastaan ajatus kahvista alkoi jo oikeasti tuntua vähintäänkin hengen pelastavalta asialta, joten olisi kovin ikävää, mikäli se jäisikin lopulta kokonaan saamatta. Siitäkin huolimatta, että piristävien aineiden nauttiminen kyseisellä kellonlyömällä ei välttämättä ollut se kaikkein älykkäin idea. Onneksi seuraavana päivänä ei ollut menoa minnekään. Zoe voisi viettää vaikka koko päivän peittojen alla unirytmiään tuhoten.
Ajatuskin omasta sängystä sai väsymyksen jälleen muistuttamaan itsestään. Kahvipojan lähdettyä uloskäyntiä kohti ehti Zoe jo pudottautua alas tyhjän pyykkikoneen päältä venytelläkseen puutuneita jäseniään – ja ehkä pienen jaloittelun avulla myös virkistää peittoajatuksiin jumahtaneita aivojaan. Koneen reunaa vasten painautunutta takareittä nipistelikin ihan kiitettävästi. Ennen eriskummalliseen puutuneiden paikkojen verryttelytanssiin heittäytymistä neiti Sauveterre ennätti kuitenkin huomata kahvilähetin kaartaneen vielä takaisin. Hän suoristi selkänsä ja loi mieheen yllättyneen katseen. Esittäytyminen ja sitä edeltänyt perustelu saivat naisen huulet kaartumaan huvittuneeseen hymyyn. Kädenojennus ansaitsi vielä oman erillisen hymähdyksensä. Miten virallista.
”Zoe.”
Huvittunutta myhäilyä seurasi lopulta vastavuoroinen esittäytyminen. Ojennettuun käteenkin Zoe tarttui ja puristi reippaasti. ”Such a firm grip”, hän huomioi ääneen ja kuulosti vaikuttuneelta. Tummat silmät nauliintuivat hetkeksi käsien suuntaan. Miehillä toki harvemmin mitään kovin hentoisia kättelytyylejä esiintyi, mutta ote oli silti huomion arvoinen. Luja ja varma, mutta ei kuitenkaan sellaisen tyypin, joka yritti todistella jotain.
”Hmm”, Zoe hymähti vielä irrottamatta heti otettaan suuremmasta kädestä. ”You could use a moisturizer, though. Your skin is sort of rough”, ihoasiantuntija analysoi puolihuolettomaan sävyyn ennen kuin suvaitsi vetää oman kätösensä takaisin oman henkilökohtaisen tilansa sisään. ”I’ve got two words for you: coconut oil. It’s a miracle worker, I tell ya. And it’s got tons of other uses as well.” Mainospuheensa päätteeksi Zoe kallisti vielä painokkaasti päätään painottaakseen kookosöljyn ihmeitä tekevää vaikutusta ihon hyvinvointiin. Muita käyttömahdollisuuksia hän ei sen enempää lähtenyt erikseen avaamaan, joskin huvittuneesta itsekseen hykertelystä ja huulten mutristelusta saattoi itse kukin vetää omat johtopäätöksensä. Tai olla vetämättä. Eivätkö vanhat ihmiset olleet aina hyvien tarjousten ja monikäyttöisten tuotteiden perässä?
Esittäytymisepisodin jälkeen Zoe väläytti Loganiksi esittäytyneelle miehelle vielä nopean hymyn ennen kuin kääntyi tutkimaan pyykkikoneensa kelloa. Tuskastunut huokaus kertoi riittämiin jäljellä olevasta ajasta. ”Going rogue and taking off with your precious shirts is starting to sound kind of appealing, to be honest”, nainen totesi päätään kyllästyneenä puistellen ja keskittyi sitten venyttelemään niskaansa samalla kun silmäili arvioivasti kuivausrumpuja tulevaisuuden varalta. Mikäköhän niistä mahtaisi olla nopein? Silmämääräisen spekulaation välissä vilkaistiin edelleen pesulassa (eikä siis esimerkiksi kahvilan kassalla) hengailevaa uutta tuttavuutta melkein syyttävän katseen kera.
”Or maybe I’ll just keep ’em as hostages until I get my coffee.”
Wink, wink.
|
|