|
Post by Jänis on Apr 3, 2016 12:47:19 GMT 2
(( Vapaa peli, liittyä saa mukaan ihan minkälaisissa merkeissä vain. Angelican asu ))
Angelica oli juuri lopettelemassa työvuoroaan klubilla. Hän istui takahuoneessa peilipöydän ääressä ja harhasi hiuksiaan, ikään kuin harjaus saisi pahat hajut ja synnin karkotettua pois. Ensimmäiset työpäivät olivat kamalampia, mutta tätä nykyä Angel oli jo tottunut työhönsä eikä enää ajatellut niin naiivisti kuin aikaisemmin. Ihan kuin hän olisi täysin eri henkilö lavalla, kuin hänen sielunsa revittäisiin pois kehosta ja joku liikuttaisi sitä kuin mariette nukkea. Tämä ala ei kuitenkaan ollut saanut kitkettyä sitä hyvyyttä ja kiltteyttä tytöstä pois. Olihan hän pariin otteeseen saanut pomoltaan huutoja kun asiakkaat olivat valittaneet, ettei Angel ollut hoitanut sovittua työtehtäväänsä vaan jäänyt pelkästään keskustelemaan ja kuuntelemaan asiakkaita. Sehän ei strippiklubilla käynyt, eivät asiakkaat halunneet puhua vaimoistaan tai kuivista kausistaan avioliitoissa - vaan pitää hauskaa ja unohtaa sen tosiasian, että he olivat naimisissa. Sen jos minkä Angel oli oppinut lyhyen uransa aikana. Angel tuli hyvin toimeen työkavereidensa kanssa ja oli löytänyt jotain yhteistä muutaman tyypin kanssa, esimerkiksi sen, että hän ei ollut ainoa joka teki tätä pelkästään rahan puutteen takia. Tietenkin paikalla oli niitä queen bee tyyppisiä kaunottaria, jotka nauttivat saamastaan huomiosta eivätkä voineet kuvitella itseään mihinkään muuhun ammattiin. Mutta se oli heidän päätöksensä, heidän elämänsä, mikä Angel olisi ketään tuomitsemaan. Punapää heitti mustat farkut jalkaansa, siniset college paidan ja mustan takin. Hiukset heilautettiin osittain taakse ja hän lähti takaovesta ulos kohti kotiaan. Lyhyin kotimatka oli rautatienasemalta julkisilla kotiin, mikä kuhisi siihen aikaan pelottavia ja karmivia tyyppejä, koska siellä oli hyvä tavata usein hämärissä merkeissä puolen yön aikoihin. Ei virkavaltaa eikä silminnäkijöitä. Angel toivoi pääsensä ehjin nahoin kotiin jäämättä kiinni sen isompiin ongelmiin, panttivankitilanne tai uhkaava ryöstö tästä nyt vielä puuttuisikin. Tosin Angelin tuntien hän varmasti jäisi neuvottelemaan ja auttamaan mahdollista ryöstäjää. Rautatienasema oli siihen aikaan vielä suht rauhallinen, mitä nyt muutamia epämääräisiä tyyppejä siellä täällä, mutta Angel yritti olla välittämättä näistä elelemällä hiljaa omissa oloissaan ja näin olla saamatta mitään suurempia huomioita itseensä. Hetken päästä Angel huomasi henkilön automaatin luona yrittäen saada juomista tai purtavaa, mutta äkisti katsoen kone ei näyttänyt kovin yhteistyökykyiseltä tai toiselta puuttui kolikoita. Ennen kuin masiina pääsisi hengistään ja toinen alkaisi sitä potkimaan, Angel käveli kyseisen henkilön luokse ja kiinnitti tämän huomion tervehtimällä. Ehkä hän pystyisi välttämään ikävimmät teot näin. "Hey", Angel lausahti rauhallisesti ja jatkoi, "Do you need help with it? I have some coins", tyttö sanoi huolehtivaisesti ja kaivoi takustaan pari moniautomaattiin sopivaa kolikkoa ojentaen niitä toiselle.
|
|
|
Post by Deleted on Apr 18, 2016 0:35:10 GMT 2
(( Me tullaan. Zoen asureferenssi. Sori jaarittelusta :--D )) ”You sure you can make it home okay by yourself?.” ”Fuck off, Kaiden.” Zoe on aina ollut niin kovin kovapäinen. Huolestuneen hyvänpäiväntutun kanssa asioimisesta selvittiin kuitenkin värikkäästä kielenkäytöstä huolimatta ihan nätisti, humalaisen naurun ja huojuvan halailun kera. Zoe toivotti Kaidenille onnea yökaverin löytämisessä ja kehaisi vielä tämän ovelaa yritystä päästä saatille, vaikka kaveri väittikin, ettei olisi hautonut minkäänlaisia taka-ajatuksia. Zoe rohkeni epäillä. Toisaalta, Zoen muutoinkin ajoittain narsistisia tasoja hipova itseluottamus tuppasi päihtymystilassa keulimaan tavallistakin pahemmin. Brickston oli toki aina enemmän tai vähemmän arveluttavaa seutua yömyöhään. Ei sillä, että Zoe olisi koskaan osannut varsinaisesti pelätä mitään sattuvan. Eikä varsinkaan nyt, kun päässä humisi hauskasti ja kaikki keskittyminen oli kohdistettava kävelemiseen. Luojan kiitos hän ei ollut valinnut jalkineikseen tappokorkoja! Tutuntutun pienessä yksiössä järjestetyissä tupaantuliaisissa se olisi muutenkin ollut tarpeettoman radikaali kenkävalinta. Ilman luovilla vodkashoteilla hankittua humalaakin. ”Nooooooo. Fuck this”, tummakutri valitti kovaäänisesti maristen onnistuttuaan hetken tavaamisen jälkeen selvittämään asemalaiturin valotaulusta, että hänen kaipaamansa juna oli vielä kymmenen minuutin päässä. Ja Zoe kun oli jo haaveillut Mäkkärin kautta kämpille raahautumisesta ja onnellisesti roskaruokien kanssa sänkyyn sammumisesta. Kymmenen minuuttia tuntui pieneltä ikuisuudelta. Tyytymätön prinsessa oli jo vetää pienet itkupotkuraivarit siltä seisomalta, ja polkikin muutaman kerran turhautuneena maata jalallaan onnistuen melkein kadottamaan tasapainonsa prosessin aikana. Silmin nähden kiukustunut kakara lysähti naama norsun intiimialueella lähimmälle penkille ja iski kädet puuskaan. Ilme kuitenkin kirkastui muutamaa hetkeä myöhemmin, kun tummien silmien seisova katse spottasi välipala-automaatin hieman syrjemmällä laituriin pultatuista penkeistä. Tuosta havainnosta riemastuneena Zoe könysi kaikkea muuta kuin keijukaismaisen kevyin liikkein ylös penkiltä ja suuntasi hivenen huojuvin askelin kohti automaattia. ”What the...” neiti Sauveterre huokaisi syvään huomattuaan automaatin kyljessä paperilapun, joka ilmoitti mobiilimaksujen olevan toistaiseksi poissa käytöstä. ”Why does this keep happening to me?” tummaverikkö marisi itsekseen ja alkoi jo vakuuttua, että jollain korkeammalla kolikkomaksuentiteetillä oli jotain henkilökohtaista häntä vastaan. Ei siinä auttanut muu kuin kaivella epätoivoisena takin taskuja ja housujen taskuja ja laukun taskuja, vaikka jo etukäteen oli tiedossa, ettei siellä mitään kolikoita ollut. ”Fuck, fuck, fuck, fuck, fuuuuuck”, Zoe manasi ääneen. Viimeisimmän ja hartaimmin venytetyn manauksen aikana volyymikin pääsi hetkellisesti kohoamaan. Olihan se hirveän turhauttavaa tuijottaa himoitsemaansa sipsipussia automaatin kylmän ja likaisen lasin läpi. Siinä alkoi jo itkunkin tuhertaminen olla lähellä. Menetettyjen mahdollisuuksien raskas paino sydämellään tummaverikkö oli juuri turvautumaisillaan itkupotkuraivareihin ja automaatin pahoinpitelyyn, kun oli rekisteröivinään naisen äänen jostain välittömästä läheisyydestään. Zoe kääntyi hämmentyneenä ääntä kohti ja oli siinä samassa horjahtaa päin sitä pahuksen automaattia, mutta sai kuin saikin lopulta pidettyä itsensä pystyssä. Äänen lähteeseen zoomaaminen sen sijaan otti oman aikansa, kiitos vodkashottien vaikutuksen. Lopulta katse saatiin tarkennettua punapäiseen nuoreen naiseen, joka ojenteli kolikoita. Zoe kurtisti epäluuloisena kulmiaan. ”And you’re, what, just gonna give ’em to me, huh? What’s the --”, Zoe aloitti skeptiseen sävyyn punapäätä epäilevästi silmäillen, ja vilkaisi sitten myös ympärilleen. Laiturilla oli muutama muukin ihminen. Pari hämärän näköistä jannua, yksi kodittoman hobon viboja huokuva mies, hermostuneena hameensa helmaa nykivä kolmekymppinen ja hienommasta kaupunginosasta tulleen näköinen nainen, ja muutaman teinin lauma. Kukaan ei vaikuttanut kiinnittävän huomiota automaatin lähistön tapahtumiin, joten tuskin oli kyse mistään porukalla suunnitellusta huijauksesta tai muusta vastaavasta. Ehkä. Zoe siristi joka tapauksessa epäilevänä silmiään luodessaan jälleen katseen kolikoita tyrkyttävään naiseen. ”What’s the catch, huh? You gonna scream and accuse me of stealing your money, huh? Or what? What's your angle here?” Itsesuojeluvaistolla oli erikoisia aikoja muistutella olemassaolostaan. Tai ehkä se oli vain känkkäränkkä. Olihan Zoella sentään pahemman luokan roskaruokanälkä, jota hän ei ollut päässyt tyydyttämään heti välittömästi mielihalun iskettyä.
|
|
|
Post by Jänis on Apr 26, 2016 16:16:53 GMT 2
Angel kieltämättä säikähti hieman, kun toinen ei ottanutkaan suoraan rahoja vaan alkoi utelemaan että mikä oli tämän homman juoni. Eihän punatukka ymmärtänyt miksi toiset olivat niin skeptisiä, hän vain tahtoi auttaa mutta kai se tässä maailmassa jonkinlainen tabu. Puolustelemaan Angel ei itseään käynyt, hymähti vain toisen lausahdukselle.
Kun toinen tyttö vielä jatkoi epäileväisesti, että oliko tässä jokin juju niin tämä vain tuijotti toista ystävällisesti silmiin ja pudisteli päätään. "No, no - nothing like that, don't worry! I guess you need 'em more than me, that's all", punapää vastasi toisen epämääräiseen kuulusteluun vaikkei ollut varma oliko toinen edes suoraa vastausta halunnut tai oliko Angel nyt missannut jonkun epäsuoran sarkastisen vitsin tässä. Eihän tytöllä nyt mitään pahaa ikinä ollut mielessään, miksi sitä oli niin vaikea uskoa. "And I just don't want that you break that machine into peaces - so I though you would need a little help here", tyttö jatkoi.
Yhtäkkiä asemalta kuului kuulutus, mikä kertoi Angelin junan peruuntuneen ja hän joutuisi odottamaan vieläkin kauemmin. Olisi pitänyt olla jäämättä ylitöihin ja lähteä vain heti nukkumaan kun työvuoro loppui. "Fucking great! fuckfuckfuuck", Angelin suusta pääsi täysin tahdittomasti. "Oh sorry. I just heard that my train is cancelled. I hope you have better luck", Angel sanoi vieraalle tytölle kääntyen aikatauluista tämän suuntaan ja hymyili vastoinkäymisistään huolimatta iloisesti täysin tuntemattomalle ihmiselle.
|
|
|
Post by Deleted on Apr 26, 2016 19:12:17 GMT 2
Zoe kuunteli punapään selitystä epäluuloisesti pälyillen. Intensiivinen, tuima tuijottaminen ei kuitenkaan ollut siinä päihtymyksen tilassa mikään kaikkein yksinkertaisin tehtävä, sillä se vaati omanlaistaan keskittymistä. Tehtävän vaatimustaso heijastuikin ajoittaisena askeleen lipsahtamisena ja sitä seuraavana tasapainoa korjaavana eleenä. Noina hetkinä oli luonnollisesti pakko vilkuilla omia jalkoja ihan vain pystyssä pysymisen kannalta, mutta aina tilanteen korjaannuttua katse kohdistettiin jälleen vieraaseen typykkään. Ja tietysti skeptistä silmäin siristelyä unohtamatta.
”So, what, now you think I’m poor?” Zoe puuskahti äimistyneenä ja – jos ihan totta puhutaan – jopa hieman loukkaantuneena. Ai että hän muka tarvitsi rahoja enemmän kuin toinen? Mitä tämä porkkanapäinen hiippari muka tiesi hänestä? Ei kerta kaikkiaan mitään. Kuka se oikein kuvitteli olevansa? Jeesusteli siinä rahoineen, vaikka oli itse pukeutunut lähes samanlaiseen asuun ja oli muutenkin kovin samanlaisella habituksella liikkeellä. Kehtasikin.
Kaikeksi onneksi Zoen suuri uhopuuska tapahtui lähinnä päänsisäisesti, mitä nyt ehkä muutama uhmakas puhahdus karkasi huulilta mielikuvitusavautumisen aikana. Hetken ajan hän harkitsi jatkavansa tuohtunutta purkautumistaan, kunnes unohtui tuijottamaan punapäisen pätijän käsissä olevia kolikoita. Sisäinen konflikti uhoamisen tarpeen ja sipsinhimon välillä oli valtava, ja se näkyi myös selkeästi nuoren naisen kasvoilla. Hän näytti siltä kuin ei olisi osannut päättää kahden alkukantaisen tarpeensa väliltä.
”Well, I’m not poor. FYI”, tummaverikkö lopulta tuhahti painokkaasti, mutta kaappasi kuitenkin muutaman kolikon toisen kourasta. Pienet niskojen nakkelut ja silmien pyöräyttelyt tähän väliin olivat pakollinen lievennyskeino almujen vastaanottamisesta aiheutuneesta ylpeyskolhusta. Olihan imagoa ylläpidettävä. Kolikoita automaatin kolikkoaukkoon asetellessa (yksi kolikko putosi maahan peräti kahdesti ennen onnistunutta yritystä) muistui mieleen edellinen kolikko-ongelma, josta ei oikeastaan ollut vielä kovinkaan kauan aikaa. Universumilla täytyi olla jotain henkilökohtaista Zoen raha-asioita vastaan.
Tosin edellisellä kerralla hän oli itse pyytänyt apua. Tällä kertaa sitä oli tuputettu pyytämättä. Ikään kuin Zoe olisi jonkinlainen hyväntekeväisyyskohde. Ajatuskin sai pienen humalaisen mielen kuohahtelemaan. Ainakin hän lopulta sai himoitsemansa sipsipussin ulos siitä kirotusta rakkineesta. Valitettavasti kovan vaivan takana olleet sipsit olivat mennä saman tien hukkaan, kun almuja jaellut wannabe-äititeresa yllättäen puhkesi kiroamaan. Juuri pussin suun avannut Zoe säpsähti yllätyksestä ja oli horjahtaa selälleen maahan. ”Jesus, Red!” Zoe tuumasi ääneen henkeään haukkoen ja sykettään tasaillen. Ensin tyyppi tuputti väkisin rahojaan ja sitten pyöräytti spontaanin kirosanapotpurin ilman mitään syytä. Järkyttynyt brunette tuijotti toista tyrmistyneenä ja sai vain juuri ja juuri sijoitettua yhden lohtusipsin suuhunsa asti kaikelta järkytykseltään. Suurin murheenaihe olivat kuitenkin ne kolme sipsipoloista, jotka olivat horjahtamisen aikana pudonneet maahan. RIP sipsit.
Spontaani sadattelu johtui ilmeisesti vain junan missaamisesta. Tai myöhästymisestä. Tai jostain junaan liittyvästä. Zoen sipsinhimoiset aivot dekoodasivat toisen puheesta vain junan käsitteen. Kun punapää sitten hetken kuluttua hymyili leveästi ja tuijotti jotenkin odottavasti, oli Zoen pohdittava, oliko häneltä mennyt ohi jotain oleellista. Esimerkiksi kysymys, johon toinen odotti vastausta. Ikävä kyllä sipsiprinsessan keskittymiskyky oli lähellä nollaa, joten toisen tuijottelun aihetta saattoi vain arvailla. Aikansa kiusaantuneena takaisin hymyiltyään (tai lähinnä irvisteltyään) ja tilannetta ihmeteltyään Zoe ei keksinyt muutakaan ratkaisua kuin ojentaa sipsipussia kokeilevasti toisen suuntaan.
”Want one?”
Ehkä se oli pyytänyt sipsiä? Olihan se kuitenkin maksanut hankintakulut. ”Or two. I mean, you basically paid for it, anyway, so… But, like, don’t take too many ’cause I’m not done yet, like… Or whatever.” Loistavaa argumentaatiota. Zoe kohautti olkiaan muka välinpitämättömästi, vaikka oikeasti tarkkailikin koko ajan sitä, miten monta sipsiä toinen hamstraisi, koska kyseessä oli kuitenkin vain minipussi, ja koska liian monen arvokkaan suolasiivun menettäminen saattaisi johtaa vaikka ennenaikaiseen kuolemaan. Siltä ainakin kyseisellä hetkellä tuntui.
|
|